8.4.2009

Kevätrullat ja pähkinädippi


Kevätrullat sopivat mielestäni hyvin kevääseen, varsinkin vietnamilais- tai thaimaalaistyyppiset tuoreet rullat, joita ei paisteta tai keitetä. Idut symboloivat uutta kasvua ja tuoreet vihannekset maistuvat keväältä hampaissa narskuessaan. Lähikaupunkimme vietnamilainen ravintola suljettiin (nyyh!), joten oli pakko opetella tekemään lempiherkkuani itse.

Kevätrullat

Kuorina käytetään ohuita riisipaperikuoria. Ilona sanoi, että niitä saa Helsingissä ainakin Hakaniemen kiinalaismarketista. Kuoret dipataan ennen rullaamista kuumaan veteen, jotta ne pehmenisivät.

Täyte:

1 dl mungpavun ituja (ks. edellinen postaus idätyksestä)
isohko pala kaalia, ohuiksi suikaleiksi pilkottuna
pari desiä keitettyjä riisinuudeleita tai / ja papunuudeleita (bean thread noodles)
kourallinen tuoreita yrttejä (korianteria, basilikaa tai minttua)
kourallinen raastettua porkkanaa
puolikkaan limen mehu
loraus soijakastiketta
hyppysellinen raastettua tuoretta inkivääriä

Voit myös lisätä / korvata aineksia esimerkiksi tofulla ja raastetulla kurkulla. Sekoita täyte kulhossa. Tee yksi rulla kerrallaan. Dipattuasi riisipaperin kuumaan veteen, laita sille pari ruokalusikallista täytettä, käännä toinen reuna täytteen päälle ja sulje päädyt kääntämällä ne juuri kääntämäsi reunan päälle. Rullaa tiukaksi kääröksi.

Pähkinäkastike dippaukseen

1 tl seesamiöljyä tai pähkinäöljyä
1 tl riisiviinietikkaa
2 murskattua valkosipulin kynttä
1/2 limen mehu
1/2 dl vettä
1/2 dl maapähkinävoita (mielellään sellaista kokkareista, tai vaihtoehtoisesti lisää murskattuja paahdettuja maapähkinöitä)
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl hunajaa (tai jotain muuta sokeria, jos haluat vegaanisen)
1 tl murskattuja chilihiutaleita

Määrät ovat vähän sinne päin ja voit hyvin soveltaa reseptiä, se ei ole niin justiinsa. Joissakin resepteissä on myös kookosmaitoa esimerkiksi. Tämä on kooste useammista lukemistani resepteistä ja osa aineksista jäänyt pois, kun niitä ei ollut kaapissa ja on korvattu toisilla sopiviksi katsotuilla.

6.4.2009

Idätystä



Kesän suureelliset parvekeistutussuunnitelmani kariutuivat talomme yllättävään julkisivuremonttiin, mutta idätys onnistuu onneksi sisätiloissakin (jos siis pressun alta pilkottaa edes jonkin verran valoa).

Kokeilin idättämistä taas pitkästä aikaa seuraten oivan Härkäpapua sarvista -kirjan ohjeita. Alfalfan idätys vaatii askartelua, mutta idätys onnistui hyvin. Olen vuosia sitten idättänyt mung-papuja jonkinlaisella purkki ja sukkahousut -menetelmällä, joka ei vaatinut ollenkaan huuhtelua, mutta en millään muista, miten se tapahtui. Onko kukaan teistä kokeillut tätä? Ohjeita idätykseen löytyy vaikkapa täältä ja täältä. Myös Ruohonjuuresta saa ohjeita siementen, papujen ja linssien idätykseen.

Tästä innostuneena ajattelin vielä hakea kaupasta kuivattuja herneitä. Herneenversot ovat herkkua, mutta multa tekee versotuksesta hieman idätystä sotkuisempaa puuhaa.

17.3.2009

Helppoja lounaita lasten kanssa


Lasten kanssa tuntuu joskus, että ruokaa pitää laittaa yhdellä kädellä. Tässä muutamia meidän helppoja lounasreseptejämme, joissa taaperokin voi auttaa ja jotka maistuvat yleensä ainakin meidän kaksivuotiaalle. Lapset voivat auttaa raastamaan varovasti tai levittämään täytettä.

Kerrosvoileivät (tai isot leivät, joiksi poikani niitä kutsuu)

kokojyväpaahtoleipää

Täyte 1
tuorejuustoa (Philadelphia tms.)
raastettua omenaa

Täyte 2
maapähkinävoita (jotkut lastenlääkärit suosittelevat välttämään maapähkinää alle kolmevuotialle, joten voit käyttää, jos saatavilla on myös mantelivoita, cashewpähkinävoita tms.)
ohueksi viipaloituja omena- tai päärynäsiivuja

Raasta tai viipaloi hedelmät. Levitä tuorejuusto tai maapähkinävoi yhdelle leipäviipaleelle, levitä päälle hedelmätäyte ja laita toinen leipäviipale päälle. Leikkaa kerrosvoileipä 2-4 nelikulmioon tai kolmioiksi.

Vinkki: Jos sinulla ei ole tuoreita hedelmiä juuri silloin kotona, voit käyttää myös sokeroimatonta hedelmäsosetta (esim. vauvanruokapurkit) terveellisenä vaihtoehtona hillolle.

Pikapitsa

Pyöreitä rullattavua pitaleipiä (käytin itse kokojyvää) tai miksei Suomessa rieskoja!
Eilisestä tähteeksi jäänyttä munakoisopastakastiketta (tai tomaattimurskaa tai muuta tomaattipastakastiketta)
Juustoraastetta

Levitä pastakastike ja juusto valmiille pitsapohjallesi ja laita mikroon tai uuniin kunnes juusto sulaa.

13.3.2009

Mainoskatko: uusi yritykseni ja kestohedelmäpussi!


Olen pitänyt taukoa Essun ja Lusikan päivittämisestä, koska aloitin oman yrityksen, Kaiku Lifestyle (nettikauppa, maailmanlaajuinen postitus). Teen pääosin kierrätysmatskuista kännykkäpusseja, essuja ja sen sellaista.

Kurkkaa kauppaani tästä ja blogiani tästä.

Yksi tuotteista (johon sain idean rakkaalta ystävältäni Suomessa) on vanhoista valoverhoista tehty kestopussi, johon voit kaupassa laittaa hedelmät ja vihannekset muovipussin sijaan. Vähemmän muoviroskaa ja vihanneksetkin saavat vähän hengittää. Pussi on pesunkestävä, kevyt ja mikä parasta, sen voi käyttää uudelleen ja uudelleen!

10.3.2009

Rakastamme munakoisoa.


Syömme viikottain ystäväperheeni opettamaa ruokaa: Munakoisopastaa. Syömme sitä viikottain, koska se on poikani lempiruoka. Teen aina isomman satsin kerralla ja lämmitämme sitä seuraavanakin päivänä tai käytämme kastikkeen kotitekoisen pitsan (ohje tulossa) tomaattikastikkeeksi munakoisoineen (lisää vain juusto!).

Munakoisopasta

Nauhapastaa tai spagettia (tai jotakin muuta makaronituotetta)
Munakoiso
Valkosipulin kynsiä
Tuoretta basilikaa
Tomaattimurskaa
Pippuria
Suolaa

Kuori ja kuutioi munakoiso. Paista se pehmeäksi kuorittujen kokonaisten valkosipulinkynsien kanssa pannussa keskilämmöllä (kynnet voi poimia helposti kastikkeesta pois se, joka ei tykkää).

Laita pasta kiehumaan.

Laita toiseen kattilaan tomaattimurskaa, tuoretta basilikaa saksilla pilkottuna suoraan kattilaan ja hauduta muutama minuutti. Lisää munakoisot, valkosipulit ja mausta suolalla ja pippurilla.

15.2.2009

Halpaa luksusta



Lueskelin kahvilassa tammikuun Trendi-lehteä. Kolumnisti kirjoitti ystävästään, joka oli vastannut kysymykseen siitä, mistä ruoasta eniten pitää: "Mistä tahansa kalliista". Jäin miettimään, vastaisinko itse samalla tavalla. No, oikeastaan sitä ei tarvinnut kauan miettiä, en todellakaan vastaisi. Ruoka ei ole yksi niistä asioista, joissa mielestäni laatu maksaa. Arvostan toki ammattilaiskokkien taidokkuutta ja estetiikantajua, mutta mitä tulee pelkkiin raaka-aineisiin hinta ei ole mielestäni suoraan verrannollinen luksukseen.

Itselleni luksusta on kaviaarin sijaan alusta asti valmistettu ruoka, itse leivottu leipä tai vaikka spontaani piknik, joiden ylellisyys perustuu nähtyyn vaivaan, niille omistettuun aikaan tai usein jo vain hyvään seuraan ja oikeaan paikkaan. Ihailen ihmisiä, jotka valmistavat aterioita lähes mistä tahansa, jotka osaavat arvostaa ylenkatsottuja raaka-aineita ja joille vähemmän on enemmän.

Punajuurikeitto
neljälle

4-5 punajuurta
1 palsternakka
1 sipuli
1 litra kasvislientä
(yrttejä)
mustapippuria

Keitä kuoritut ja paloitellut punajuuri, palsternakka ja sipuli kasvisliemessä pehmeiksi. Soseuta ja mausta. Koristele vaikka varrasleivästä murennetuilla krutongeilla.

Maa-artisokka-valkosipulikeitto
neljälle Tämän reseptin olen napannut jostain lehdestä tai ehkäpä netistä, mutta valitettavasti en muista sen alkuperää

n. 600g maa-artisokkaa
1 valkosipuli (huom! kokonainen valkosipuli, ei vain kynsi)
n. 5 dl kasvislientä
1 prk ranskankermaa (200g)
suolaa
pippuria

Kuori maa-artisokat ja valkosipuli ja keitä kasvisliemessä pehmeiksi. Lisää ranskankerma ja soseuta. Lisää tarvittaessa lientä. Mausta.

Meillä harrastetaan usein myös juurespeltiä, joka valmistuu näin:
Pilko kulhoon punajuurta, palsternakkaa, perunoita, lanttua, porkkanaa ja juuriselleriä, kaada joukkoon reilu loraus soijakastiketta ja oliiviöljyä ja lisää pippuria ja runsaasti yrttejä - rosmariini sopii tähän erityisen hyvin. Kaada sekoitus leivinpaperille pellille ja paahda uunissa 200 asteessa noin tunti. Tee lisukkeeksi kermaviilikastike, jossa kermaviiliin on sekoitettu vaikka murennettua fetaa tai vuohenjuustoa ja yrttejä.

27.1.2009

Sienirisotto ja Minestrone-keitto hauduttamalla


Hei pitkästä aikaa! Pahoittelen pitkää hiljaiseloani. Onneksi Ilona on postannut ihania reseptejään ja matkakuvauksia Barcelonasta! Lähes kahden kuukauden hiljaisuuteeni on kaksi syytä. Pieni poikani pissasi tietokoneeni päälle ja se on nyt korjauksessa. Muiden koneilta päivittäminen on muka jotenkin työlästä.

Tämän ensimmäisen onnettomuuden jälkeen jouduin jättämään ruoanlaiton vähäksi aikaa keittiötapaturman vuoksi. Tökkäsin sormeni sauvasekoittimeen hummusta tehdessäni. Paljon verta ja viisi tikkiä. Olkoon tämä varoittava esimerkki teillekin. Jos aiotte kaivaa sormin (eikä esimerkiksi lusikalla kuten järkevää olisi) sauvasekoittimen teriin juuttuneita kikherneitä, ottakaa ensin johto pois seinästä tai EDES (vaikka tämä vaihtoehto minua kyllä kylmää) toinen sormi kauas käynnistysnappulalta vahinkojen välttämiseksi.

Sormeni ei ole vieläkään täysin kunnossa (eikä ole muuten sauvasekoitinkaan, hajosi sekin yhteenotossa sormeni kanssa), mutta bloggausfiilikseni alkaa palata. Ilona postasi taannoin oman "pikaruokansa" eli vähällä vaivalla valmistuvat uuniperunat. Tämänpäiväinen postaukseni menee samaan sarjaan. Näiden hauduttamalla valmistettujen ruokien valmisteluun menee fyysisesti vähän aikaa, vaikka haudutukseen onkin varattava tunti jos toinenkin. Aloitin pikaruoille oman luokkansa (ks. oikean laidan tunnisteet).

Sain joulunlahjaksi riisinkeittimen, jossa on haudutuspataominaisuus (slow cooker). Kerrankin hyödyllinen vempain! Aikaa ruoanlaittoon on lapsiperheessä liian vähän ja pienen kaksivuotiaan apulaisen kanssa ruoanlaitto hidasta ja sotkuista (joskin hauskaa toki!). Kun mies tulee töistä kuudelta, olisi kiva syödä heti, eikä jonkun ruveta vasta vääntämään ateriaa.

Haudutuspata onkin täydellinen ratkaisu väsyneisiin arki-iltoihin. Sinne laitetaan ainekset pienelle lämmölle hautumaan ja voin sillä välin nostaa jalat ylös (tai oikeammin: pestä pyykkiä tai leikkiä lapsen kanssa) sen hoitaessa hommat. Keittimen voi jopa ajastaa aloittamaan kypsennyksen tiettyyn aikaan. En laittaisi moneksi tunniksi pilaantuvia aineksia pataan odottamaan haudutusta, mutta riisin ja veden voi ainakin hyvin laittaa jo aiemmin päivällä valmiiksi.

Keittimessäni on muuten ihana keraaminen pata. En halunnut teflon-pataa, koska pelkään siitä mahdollisesti liukenevia kemikaaleja. Olen nyt tehnyt siinä kahta ruokaa: risottoa riisinkeitintoiminnolla ja kasvis-minestronekeittoa haudutuspatatoiminnolla. Risotto oli nopeampi vaikka vaatikin ainesten esipaistoa paistinpannussa eli se oli siinä mielessä työläämpi ja tiskiä syntyi enemmän. Haudutuspatatoiminto vaatii etukäteissuunnittelua - minestronekeiton haudutuskin kestää 2,5 tuntia. Jos haluaa syödä keittoa nopeammin, kannattaa hauduttaa se siis kattilassa hellalla.

Keittimeni on tilavuudeltaan luullakseni noin 1,5 litraa ja reseptien määrät ovat sen mukaiset. Jos käytät erikokoista keitintä, sovella määriä sen mukaan. Ruoat voi hauduttaa myös kattilassa hellalla pienellä lämmöllä. Sekoita hellalla keittäessäsi välillä, ettei ruoka pala pohjaan.

Sienirisotto riisinkeittimessä

3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä, hienonnettuina
4 3/4 dl Arborio-riisiä (lyhytjyväistä, muistuttaa puuroriisiä, en tiedä voisiko sitä käyttää?)
2 1/3 dl kuivaa valkoviiniä
14 dl kasvislientä
1 iso portobello-sieni
0,5 dl voita
1 dl Parmesan-juustoa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Kuumenna öljy paistinpannussa tai kattilassa keskilämmöllä. Lisää valkosipuli, pilkotut sienet, kääntele hetken ja lisää riisi. Sekoittele minuutin verran, kunnes riisi kuultaa. Lisää viini ja keitä pienellä lämmöllä kymmenisen minuuttia ilman kantta. Siirrä seos riisinkeittimeen, lisää kasvisliemi ja keitä tavallisen riisin keittotoiminnolla kypsäksi. Lisää lopuksi voi, juusto ja mausteet.

Kasvis-Minestrone-keitto haudutuspadassa

Tähän voi käyttää kaikenlaisia jämiä jääkaapista, sovella siis reseptiä tarpeen mukaan. Tässä reseptissä käytetään, mitä meillä sattui tänään olemaan. Usein käytän vastaavaan keittoon myös kesäkurpitsaa. Keitän kuivattuja papuja yleensä isomman satsin kerrallaan ja pakastan noin 2 desilitran kippoihin tai pusseihin. Voit käyttää myös tölkkipapuja.

2 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 porkkanaa ohuina viipaleina
pala paprikaa pieninä kuutioina
1 dl pakasteherneitä
2 dl ruskeita papuja (tölkistä tai etukäteen liotettuja ja keitettyjä)
1 tlk tomaattimurskaa
2 tl oreganoa ja / tai basilikaa
(laitoin joukkoon myös munakoisotomaattikastikkeen jämät jääkaapista)
suolaa ja pippuria maun mukaan
pari desiä riisiä tai pätkittyjä spagetteja (meillä oli tähteeksi jäänyttä kypsää spagettia, leikkasin ne saksilla valmiin ruoan joukkoon)
kasvislientä lopuksi niin että pata melkein täyttyy

Lisää kaikki ainekset haudutuspataan, nestettä lopuksi sen verran, että se on melkein täynnä. Peitä kannella ja hauduta keittotoiminnolla (jos sellainen on) 2-2,5 tuntia tai kunnes vihannekset ovat pehmenneet. Lisää riisi tai spagetti mukaan viimeiseksi 20 minuutiksi ja sekoita. Jos käytät valmiiksi keitettyä, esim. tähteeksi jäänyttä spagettia, lisää se vasta valmiin ruoan joukkoon.

18.1.2009

Ah, Barcelona



Rakastan listoja. Ja mitäkö listoilla on tekemistä Barcelonan kanssa? Barcelona on siitä poikkeuksellinen kaupunki, että sieltä lähtiessäni kirjoitan listan käymättä jääneistä kohteista, koska tiedän palaavani sinne aina uudestaan.

Tällä kertaa vinkkejä herkutteluun ja erityisesti luomusellaiseen.

Aamu kannattaa aloittaa yllä olevan kuvan tapaan maitokahvilla, cafe con lechellä, ja tuorettakin tuoreemmalla patongilla, bocadillolla, johon on hierottu tomaattia ja joka on täytetty usein joko kinkulla, makkaralla, juustolla tai omalla suosikillani perunamunakkaalla. Patonkeja saa jokaisesta kahvilasta, joista itseni sopivaan aamutunnelmaan virittää parhaiten perinteinen kaakeliseinin ja loisteputkivaloin varustettu.

Anima

Espanjalaista tapaa syödä lounaalla hyvin ja pitkään on helppo noudattaa turistina. Useimmat ravintolat tarjoavat lounasmenuun, johon kuuluu parhaimmillaan kaksi ruokalajia, leipä, jälkiruoka ja juomaksi viiniä tai olutta. Hinnat menuille ovat Barcelonassa kympin molemmin puolin. Erinomaisen menuun saa Animassa, joka on sopivasti nykytaiteen museo Macban kulmilla Ravalin kaupunginosassa osoitteessa Angels 6. Tarjolla oli kyseisenä päivänä paprikahummusta, salaattia bataatti- ja parmesanlastuin, turskaa ja parsakaalia ja yrttipaellaa.

Café Textil

Tekstiilitaiteen museon
kahvila on hyvä hengauspaikka aamusta iltaan. Listalla on aamiaiskokonaisuuksia, lounasta sekä herkkuja iltapäiväkahvitteluun ja iltaa istuville. Tunnelmallisen sisäpihan lämmittimet sytytetään viileämpinä iltoina. Picasso-museo ja Maeght-galleria sijaitsevat kujan toisella puolella.

Organic

Organic

Organic-luomukasvisravintolan ruoka on kertakaikkiaan herkullista ja annokset kauniita, katsokaa vaikka kuvaa! Ruoan kanssa saa luomuolutta ja -viiniä tai tuorepuristettua mehua, kuten vaikkapa kasviruoan kanssa hyvin sopivaa, kevyttä ja raikasta omena-minttu-sitruunamehua. Ravalin kaupunginosassa on muitakin kasvisravintoloita puhumattakaan kaikesta muusta mielenkiintoisesta!

Xocoa

Xocoa-suklaapuoteja on ympäri kaupunkia, ja yksi niistä sijaitsi sopivasti kulman takana asunnostamme. Tarjolla on seinällinen suklaalevyjä sekä irtoherkkuja heti syötäväksi, kaikkea nyrkinkokoisista suklaapalloista kekseihin ja brownieseihin. Viikon aikana ehtii hyvin maistaa niistä suurinta osaa, jos työskentelee ahkerasti.

Origens

Origens-ravintoloita ei tullut tällä kertaa testattua ihan vain siksi, että intiimit ravintolat olivat liian ahtaita lastenvaunuille. Origens on erikoistunut katalonialaiseen ruokaan ja lähiruokaan, ja se on seuraavan visiittimme ehdottomien kohteiden listalla.

Edullisiakin luomuostoksia voi tehdä useissa Veritas-luomumarketeissa ympäri kaupunkia. Kaupoissa on myös tuoretta leipää ja leivonnaisia.

Kohde ylitse monien muiden on La Boquería-kauppahalli Ramblalla, jonka kojuista voi ostaa mm. hedelmiä, hedelmäsalaatteja ja hillittömän värisiä tuorepuristettuja mehuja. Jo kaunis asettelu on näkemisen arvoinen. Hallissa on myös pystytapasbaareja.

Ja ai niin, hyvää uutta vuotta rakkaat lukijamme!

15.12.2008

Tapaksia juhlahumuun



Rakastan tapaksia ja tarjoan niitä usein vieraille, koska ne vaan ovat niin loistava keksintö: jokaiselle jotakin ja paljon kaikenlaista. Rakkauteni tapaksiin syttyi asuessani Granadassa, Espanjan tapas-pääkaupungissa, joka on tietääkseni ainoa paikka Espanjassa, jossa tapakset ovat juoman kanssa ilmaisia. Ja millaisia! Monessa paikassa maha pullisteli jo muutaman juoman jälkeen. Oma huvinsa ja ihmetyksen aiheensa baareissa ovat tarjoilijat, jotka täpötäydessä paikassa muistavat aina, kuinka monta juomaa olet jo tilannut ja osaavat aina antaa juuri oikean tapaksen (joka juoman kanssa tarjotaan usein uudenlainen tapas: ykköstapas, kakkostapas jne.).

Pikkujoulukausi alkaa jo olla ohi, mutta jos mietit tarjottavaa uudenvuodenjuhliin, tässä muutamia ehdotuksia, jotka kaikki ovat nopeita valmistaa. Kokoa vaikka alla oleva menu. Paahdetut mantelit, brava-kastikkeen, hummuksen ja munakkaan voi valmistaa jo edellisenä päivänä. Munakoisoleipien munakoisot voi myös valmistella etukäteen.

Paahdetut mantelit
Marinoidut oliivit
Salsasalaatti
Hummus
Manchego-juusto
Patatas bravas
Yrttiset munakoiso-vuohenjuustoleivät
Pinaattimunakas
Patonkia



Paahdetut mantelit

150-200 g kuorellisia manteleita
1 rkl oliiviöljyä
merisuolaa

Sekoita mantelit ja oliiviöljy. Jauha merisuola morttelissa pulveriksi ja sekoita manteleihin. Paahda uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Salsasalaatti

Pilko kurkkua, paprikaa ja tomaattia pieniksi kuutioiksi. Sekoita joukkoon oliivioljyä ja balsamicoa.

Hummus

1 tlk kikherneitä
n. 1 rkl tahinia
1 sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä
(suolaa)

Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Tarjoa leivän seurana.

Patatas bravas uunissa

Pilko pestyjä perunoita kuorineen sopiviksi suupaloiksi. Laita palat pellille leivinpaperille, kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa. Kypsennä uunissa, kunnes saavat hieman rapeaa ruskeaa pintaa.

Brava-kastike perunoille

1 dl ketsuppia
2 rkl majoneesia
pieni loraus etikkaa
tabascoa maun mukaan (saa olla tulista, siitä nimi)
suolaa

Yrttiset munakoiso-vuohenjuustoleivät

patonkia
munakoisoa
vuohenjuustoa
yrttejä
suolaa
oliiviöljyä

Leikkaa munakoisosta viipaleita ja paahda niitä uunissa grillivastuksen alla täydellä teholla, kunnes ne alkavat tummua ja pehmenevät (tähän ei mene kauaa, joten tarkkaile tilannetta). Pane munakoisot lautaselle tai kulhoon, kaada joukkoon hieman oliiviöljyä ja ripottele reilusti yrttejä (itse käytin jotain valmista kuivattua yrttisekoitusta). Leikkaa patonki paloiksi. Laita jokaiselle palalle siivu munakoisoa ja pala vuohenjuustoa.

Pinaattimunakas

Ryöppää tuoretta pinaattia ja paista molemmilta puolilta 4-6 munan munakas, johon lisäät pinaatin. Tarkoituksena on saada aikaan paksu, pyöreä munakas, josta saa helposti leikattua suupaloja.

Eilisille kutsuille halusimme lisäksi jälkiruokaa, mutta meillä ei ollut aikaa valmistaa mitään. Jälkiruoka järjestyi tapastyyliin pikkunaposteltavista eli suklaatryffeleistä, italialaisista amaretto-mantelipikkuleivistä ja tuoreista taateleista sekä kahvista ja portviinistä.

P.S. Sirpa, kiitos niistä 144 drinkkisateenvarjosta, jotka annoit syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten. Jostain kumman syystä niitä on vielä jäljellä.

5.12.2008

Voi ihanuutta! Rosmariini, bataatti ja sinihomejuusto (ja ruokaa naateista)


Ensi kesänä, kun haet torilta niitä nauriinvarsia (ks. aiempi postaus asiasta), kaiva esiin tämä resepti. Voit käyttää naattien sijaan myös pinaattia tai kaalia tai jotakin vastaavaa.

Paahdoin naattien lisäksi uunissa oliiviöljyssä ja puutarhastani kerätyssä rosmariinissa kieriteltyjä bataattisiivuja ja tein niille homejuustodipin. "Yksinkertaista, mutta hyvää", insinöörimieheni totesi insinöörimäiseen tapaansa. Hän on väärässä, se oli pökerryttävän hyvää! Tämä oli kaiken lisäksi todella paljon terveellisempää kuin bataatti vaahtokarkkien kera.

Naattimuhennos (Greens)

Tämä ei varmaan ole mikään tyypillisin Yhdysvaltojen etelän Greens-resepti. Tämä on oma versioni Afrikan mantereella aikanaan syömästäni arkiruoasta.

öljyä
nippu tai pari nauriinvarsia tai jotakin vastaavaa (pinaatti, kaali, lehtikaali)
1-2 tomaattia
valkosipulia
tilkka kasvislientä
pippuria
ripaus chiliä
suolaa, jos kasvisliemessä ei ole
(voit lisätä joukkoon myös papuja, tai vaikka seesaminsiemeniä)

Paista pilkottuja kasviksia öljyssä, lisää kasvislientä ja mausteet ja hauduta, kunnes pehmenneet sopivasti. Tarjoa bataattien tai vaikka riisin kanssa.

Paahdetut rosmariinibataatit

bataatteja
oliiviöljyä
rosmariinia
merisuolaa
pippuria

Leikkaa bataatit veneenmuotoisiksi noin 1-1,5 sentin paksuisiksi pitkiksi siivuiksi. Jos bataatti on kovin iso, voit puolittaa sen pituussuunnassa ensin. Levitä bataattiviipaleet uunipellille, ripottele päälle hiukan oliiviöljyä ja mausteita. Pyörittele niin, että öljyä ja mausteita on joka puolella. Levitä viipaleet mahdollisimman tasaisesti siten etteivät ne makaa toistensa päällä. Paista 250 asteessa noin 30 minuuttia.

Laitoin joukkoon myös ostamieni nauriinnaattien päissä olleet pikkunauriit (ne oikeasti myytiin naatteina, eikä nauriina, nauriit olivat vain bonus!). Voisin kuvitella, että bataattien lisäksi tai sijaan sopivat mitkä tahansa muut juurekset kuten peruna, porkkana, lanttu tai punajuuri.

Sinihomejuustodippi bataateille

Tämä dippi sopii myös tuhdiksi salaatinkastikkeeksi ja miksei uuniperunan täytteeksi.

100 g sinihomejuustoa paloina tai muruina
2 1/3 dl majoneesia (käytin itse vegenaisea)
2 1/3 dl kuohukermaa
2 rkl jotain hyvää etikkaa (käytin itse päärynänmakuista balsamiviinietikkaa, alkuperäisessä ohjeessa ehdotettiin rakuunaetikkaa, tarragon vinegar)
1 rkl suolaa
1/2 tl jauhettua mustapippuria

Alkuperäinen resepti: Food Network

1.12.2008

Kikherne-kookoskeitto



Meillä arki-illan pelastus on usein helppo sosekeitto. Viime aikoina olemme käyneet läpi kaikki juurekset (mahtava punajuurikeitto ja juhlava maa-artisokkakeitto tulossa!), ja nyt oli uuden makumaailman aika.


Blogissamme toistuvat usein sanat "nopea" ja "helppo". Tämä ei kuitenkaan tarkoita kiireisen elämäntyylin ylistystä. Olemme ehdottomasti slow foodin ja siihen liittyvän elämäntavan kannattajia, mutta tällä hetkellä pienet lapsemme saavat arvostamaan nopeaa ja helppoa mutta kunnon raaka-aineista itse tehtyä ruokaa. Keittokirjat ovat täynnä mielettömiä reseptejä kiireettömille sunnuntaipäiville. Blogimme auttaa toivottavasti myös arkena, kun ideat ovat lopussa.

Kikherne-kookoskeitto

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
4 jauhoista perunaa
1 tlk kikherneitä
½ tlk kookosmaitoa (tai enemmän, jos haluat vahvemman maun)
kasvisliemikuutio
8 dl vettä
(suolaa)

Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota kattilassa öljyssä. Lisää korianteri, kurkuma ja juustokumina paistumaan hetkeksi. Varo polttamasta mausteita pohjaan.
Kuori ja paloittele perunat ja lisää ne, kikherneet, kasvisliemikuutio ja vesi kattilaan. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä.
Soseuta keitto ja lisää kookosmaito ja tarvittaessa suolaa. Lämmitä vielä.

Koristele keitto itse paahdetuilla kurpitsansiemenillä tai kaupasta ostetuilla ja helpoilla ruiskrutongeilla (Paahda ruisleipäpaloja kuivalla pannulla tai pilko ruisleipää paloiksi uunipellille, nosta uuniin ja pane grillivastus hetkeksi täysille. Varo polttamasta! Valmistuvat muutamassa minuutissa).

29.11.2008

Lääkintää keittiöstä (yskänlääke ja timjamia sukissa)



Siivottuani luontaiskosmetiikan valmistamisesta syntyneen sotkun, keittiössämme on kokkailtu melko vähän perhettämme vaivanneen flunssan takia. Kiitospäiväkin meni sohvalla loikoillessa (onneksi on läppäri, niin ei netistä tarvinnut poistua).

Eilen laahustin keittiöön pyjamassa, kainalossani The Complete Book of Essential Oils and Aromatherapy ja ryhdyin helpottamaan oloani aromaterapian keinoin. Tässä muutama yskänkarkotuskonsti.

Juoma kuivaan yskään

2 rkl hunajaa
2 tippaa eteeristä sitruunaöljyä
2 tippaa eteeristä eukalyptusöljyä

Sekoita hunaja ja eteeriset öljyt ja lisää lämmintä vettä (ei kuumaa). Sekoita ja siemaile. Tämä oli tosi hyvänmakuista lääkettä.

Timjamiöljyä sukkiin

Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin keuhkoputkentulehdusta voi helpottaa se, että laitat paperinenäliinojen puolikkaisiin 2 tippaa eteeristä timjamiöljyä kumpaankin ja sujautat ne sukkiisi (nen'liina jalkapohjia vasten). Vaihda timjaminenäliinat uusiin kahdesti päivässä.

Laventelihöyryjä

Laita kulhoon kuumaa vettä ja 3 tippaa eteeristä laventeliöljyä. Hengittele kiposta nousevaa öljyä (varo polttamasta itseäsi). Voit tehostaa höyryhengitystä peittämällä pääsi ja kulhon pyyhkeellä.

Tuoksulampussa olen höyryttänyt ruusuöljyä, teepuuöljyä, laventelia, rosmariinia, timjamia ja eukalyptusta.

Onneksi naapuri toi Kiitospäivän päivällisiltä tähteeksi jääneen pekaanipiiraan.

Kuva: SXC (kipeänä ei jaksa kuvata itse)

25.11.2008

Toritunnelmaa Louisianan marraskuussa

Katsokaapa kuvia paikalliselta toriltamme viime lauantailta! Naapurini blogin postauksessa on myös herkulliselta vaikuttava resepti. "Greensit" ovat siis esim. nauriin varsia ja sen sellaisia, mutta ellei ole omaa kasvimaata, ne voisi Suomessa korvata kaalilla tai pinaatilla. Greensit kasvavat Louisianassa ympäri vuoden, ne kestävät pienet mahdolliset yöpakkasemmekin. Olen muuten tosi katkera, kun kuulen lumiuutisia Suomesta! Kaipaan lunta!

----------------
Sain vinkin, että Suomessa torilta kesällä voi pyytää nauriin varsia, ne heitetään muuten ehkä pois.

24.11.2008

Kosmetiikkaa keittiöstä



Tämä resepti ei ole syötävää! Mutta kokkaamisen tuntu siinäkin tulee. Järjestin eilen I am not a dirty hippie -juhlat ja teimme kotitekoista deodoranttia ja huulirasvaa. Tässä reseptit.

Luonnollinen deodorantti

3 rkl sheavoita (googlaamalla selvitin, että sitä saa netistä esim. täältä ja että suomeksi sen nimi voi olla myös karitevoi, voipuunvoi tai bassiavoi, mutta kertokaa Suomessa asuvat luonnonkosmetiikan tekijät, mistä ostatte valmistusaineita.)
3 rkl ruokasoodaa (tätä saa leivontahyllystä, jotkut kaupat Suomessakin myyvät isommissakin erissä, ostan itse täältä kilotolkulla ja käytän myös hiustenpesuun, siivoukseen, hyönteistenpuremiin ja pesukoneessa kestovaippojen pesuun yms.)
2 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa tms. siis)
2 rkl kaakaovoita
Muutama tippa E-vitamiiniöljyä (esim. kapseleista voi puristaa, käytä silloin parin kapselin sisältö)
10-20 tippaa puhdasta eteeristä öljyä, tarkista ettei öljyyn ole lisätty muita öljyjä, alkoholia tms. (itse käytin noin 10-15 tippaa appelsiiniöljyä, ja 3-5 tippaa Eucalyptus-öljyä, joka on desinfioiva. Muita deodoranttiin sopivia öljyjä desinfioivien yms. ominaisuuksiensa vuoksi ovat mm. rosmariini, laventeli ja patsuli, voit kokeilla myös sekoituksia öljyistä, joiden tuoksu miellyttää sinua.)

1. Sulata ainekset (kaikki paitsi E-vitamiini ja eteeriset öljyt) mikronkestävässä kulhossa mikrossa, noin minuutti riittänee mikrosta riippuen. Voit myös sulattaa ainekset kattilassa hellalla. Sekoita hyvin.

2. Lisää E-vitamiini ja eteerinen öljy.

3. Kaada rasiaan tai pieneen lasipurkkiin ja laita jääkaappiin kovettumaan hetkeksi.

4. Levitä käsin puhtaaseen kainaloon. Jos kylppärissäsi on viileää, deodorantti voi olla melko kovaa ja tuntua hankalalta levittää. Itse kaivan siitä herneenkokoisen pallon, lämmitän käsissä ja levitän kainaloon. Toimii paremmin kuin monet luonnolliset deodorantit, joita olen kokeillut. Kaupan deodorantteja ihoni ei kestä ja pelkään, että niiden ainesosat voivat olla terveydelleni haitallisia.

Laitoin deodorantin reilun desilitran rasiaan (kannellinen laakea metallirasia). Siitä tulee paksua tököttiä, kylmässä se on jopa melko kovaa. Lämpimänä päivänä koostumus on oikein hyvä, vähän kuin joku paksu vartalovoi. Jos et käytä tätä pitkään aikaan, laittaisin sen ehkä jääkaappiin, mutta luulisin että se muuten säilyy kyllä käyttöaikansa kylppärin hyllyssäkin. Takuuvarmasti en vielä ainakaan tiedä.

Huulirasva

2 tl kaakaovoita
2 tl sheavoita (ks. edellinen resepti)
2 tl jojobaöljyä, oliiviöljyä tms.
Tippa E-vitamiinia
Eteeristä öljyä, piparminttu sopii huulirasvaan

Sulata ainekset mikrossa (kaikki paitsi E-vitamiini ja eteerinen öljy), 30-60 sekuntia. Lisää loput ainekset, sekoita ja kaada pieneen rasiaan. Laita jääkaappiin hyytymään vähäksi aikaa.

Huulirasva 2

1 tl mehiläisvahaa
1,5 tl sheavoita
3/4 tl kaakaovoita
2 tl oliiviöljyä, jojobaöljyä tms.
Muutama tippa piparminttuöljyä.

Valmista kuten edellisessä ohjeessa.

Jos joku tietää hyvän kasvovoiteen / vartalovoin ohjeen, laittakaa tulemaan!

Lähteet: Kaksi ensimmäistä reseptiä Angry Chicken -blogista, viimeisen alkuperää en valitettavasti muista.

-----------------------------
Peksu antoi linkin suomalaiseen nettikauppaan, mistä voi tilata raaka-aineita! Pieni Tuoksukauppa Siellä on myös reseptejä! Kiitos tästä tiedosta!

23.11.2008

Paistetut vihreät tomaatit


Paistetut vihreät tomaatit -elokuvan tutuksi tekemä ruokalaji on Yhdysvaltojen eteläosien perinteistä ruokaa. Sitä voi valmistaa monella tapaa. Pääosassa ovat kuitenkin loppusyksystä saatavilla olevat vihreät tomaatit, jotka eivät ehtineet kypsyä ennen kylmän kelin saapumista. Täällä Louisianassa on nyt alkanut viiletä ja vihreät tomaatit ovat ilmestyneet kauppoihin. Viileä keli ei täällä tarkoita sitä, että koko päivän hytistään. Yöllä mittari voi käväistä talvikuukausina pakkasen puolella (juuri sen verran, että herkemmät viljelykset paleltuvat), mutta päivällä lämpötila voi joinakin päivinä nousta niin, että takin joutuu heittämään pois.

Kaikkia kolmea alla olevaa reseptiä varten viipaloi muutama vihreä tomaatti vajaan sentin viipaleiksi. Jos et onnistu saamaan käsiisi vihreitä tomaatteja, voit kokeilla myös kypsillä (tai niin raaoilla kuin löydät). Vihreät tomaatit ovat kuitenkin ehdottomia siksi, että ne ovat kirpeitä, ja kirpeä kuuma sisus yhdistettynä rapeaan kuoreen on tosi hyvää. Tarjoile paistetut vihreät tomaatit aina heti, kuumina! Ne maistuvat minun mielestäni parhaille sormin napsittuna.

Paistetut vihreät tomaatit 1

suolaa
pippuria
karkeita maissijauhoja
öljyä

Laita öljy lämpenemään valurautapannuun (muutkin pannut käyvät, mutta valurautapannussa valmistuvat ehdottomasti parhaat). Ripottele tomaattiviipaleille suolaa ja pippuria. Laita kippoon karkeita maissijauhoja (tai korppujauhoja, jos sinulla ei ole maissijauhoja) ja dippaa tomaatit siihen molemmin puolin. Paista keskilämmöllä vaaleanruskeiksi.

Paistetut vihreät tomaatit 2

suolaa
pippuria
vehnäjauhoja
muna
karkeita maissijauhoja (tai korppujauhoja)
öljyä

Tee kuten versiossa 1, mutta leivitä niin, että dippaa tomaatit ensin vehnäjauhoon, sitten munaan (jonka rakenne rikottu) ja viimeiseksi maissijauhoihin. Paista öljyssä, kuten edellä.

Paistetut vihreät tomaatit 3

Itse suosin tätä viimeistä versiota. Resepti on Southern Living -lehdestä.

1 muna, rakenne rikottu
1,5 dl piimää (alkuperäisessä versiossa lukee "buttermilk", luulen että piimä on melko lailla samaa tavaraa, ainakin se maistuu melko lailla samalta)
1,5 dl vehnäjauhoja, jaettuna eri kippoihin
1,5 dl karkeita maissijauhoja (tai korppujauhoja)
1 tl suolaa
1/2 tl pippuria
3 vihreää tomaattia, viipaloituna vajaan sentin viipaleiksi
öljyä
suolaa maun mukaan

Yhdistä muna ja piimä kulhossa, laita syrjään. Yhdistä puolet vehnäjauhoista, maissijauho, suola ja pippuri toisessa kulhossa ja laita syrjään. Laita kolmanteen kulhoon loput vehnäjauhot.

Jauhota tomaattiviipaleet ensin pelkässä jauhossa, dippaa sitten munaseokseen ja leivitä lopuksi maissijauhoissa.

Laita (valurauta)pannuun noin sentin verran öljyä, kuumenna. Paista tomaatteja (varo ettei öljy ole liian kuumaa) kaksi minuuttia kummaltakin puolelta tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Valuta ritilällä tai talouspaperin päällä. Ripottele päälle hiukan suolaa.