27.6.2008

Maailman paras mustikkapiirakka



Teimme maailman parasta mustikkapiirasta itse poimimistamme pensasmustikoista. Löysimme reseptin amerikkalaiselta nettisivulta. Mustikkapiiras sai erikoisen maun kanelista ja maustepippurista.

Pohjana oli amerikkalaiskaupan grahamkeksimuruvalmispohja, mutta reseptissä on myös linkki tavallisen ja keksimurupohjan valmistusohjeisiin. Tässä linkki reseptiin, olen lähdössä Suomeen kesälomalle pakoon Louisianan höyrysaunamaista keliä, joten en ehdi kääntämään, mutta resepti on helppo ja kuvitettukin.

Piiras maistui herkulliselta lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

http://www.pickyourown.org/blueberrypie.php

------------
Resepti suomennettuna Hannan soppa -blogissa

25.6.2008

Pikaruokaa



Pikaruoasta ei ehkä heti tule mieleen uuniperuna, mutta toisaalta perunat voi vain heittää uuniin ja puuhailla sen aikaa jotain muuta. Pinaatti-fetamousse taas valmistuu muutamassa minuutissa. Tarvitset vain:

tuoretta pinaattia
hyvää murenevaa fetaa
ranskankermaa

Höyrytä pinaatti tilkassa kiehuvaa vettä. Puristele neste pois. Murenna feta haarukalla ja sekoita siihen pinaatti ja ranskankerma.

Määrät voi valita maun mukaan. Itse taisin käyttää yhden pinaattipussin, vajaat 200 g fetaa ja noin desin ranskankermaa.

Mousse sopii muuten erinomaisesti myös crepesien kanssa!

8.6.2008

La Negre



Jälkiruokien klassikko on ranskalainen jauhoton suklaakakku La Negre. Jos ajattelet isäni tapaan, että jauhot vain pilaavat hyvän jälkiruoan, kokeile tätä! Kakussa on vain olennaisin: suklaata, voita, sokeria ja kananmunia. Kakun kanssa voi tarjota vaikka kermavaahtoa ja mansikoita, mutta omista lisukeinnovaatioistani ehdottomaksi suosikiksi on noussut hillotulla inkiväärillä maustettu vaniljavaahto.

Kakun kuuluu jäädä vähän tahmeaksi keskeltä. Jos paistamisen kanssa on ongelmia ja kakku palaa reunoilta ja tuntuu jäävän liian raa'aksi keskeltä, kokeile puolikasta annosta ja vain hieman lyhyempää paistoaikaa. Puolikkaasta annoksestakin riittää hyvin noin kuudelle hengelle.


La Negre

200g tummaa suklaata (mielellään 70%)
200g pehmeää voita
200g sokeria
4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina

Pane uuni kuumenemaan 190 asteeseen ja voitele pyöreä vuoka (halkaisijaltaan noin 22 cm).

Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi.

Lisää puolet sokerista keltuaisten joukkoon ja vatkaa, kunnes seos on vaaleaa. Yhdistä keltuaisvaahto ja suklaaseos.

Vatkaa valkuiaiset vaahdoksi. Lisää loput sokerista useassa erässä edelleen vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävää. Yhdistä valkuaisvaahto suklaa-keltuaisseokseen kevyesti nostellen.

Levitä taikina vuokaan ja kypsennä noin 40 minuuttia, kunnes kakun keskelle pistettyyn tikkuun ei jää taikinaa. Anna seistä hetki huoneenlämmössä ja kumoa.


Inkivääri-vaniljavaahto

Hillottua inkivääriä silppuna ja sokerilientä purkista maun mukaan
Valmista vaniljavaahtoa tai kermavaahtoa ja vaniljasokeria/sokeria

1.6.2008

Munakoisopaistos (eggplant parmesan)


Tämä ruoka muistuttaa Ilonan munakoisopaistosta. Söin Eggplant Parmesania ensimmäisen kerran ravintolassa USA:ssa. Olen sittemmin huomannut, että sitä tarjoillaan yleensä nk. angel hair -pastan (ohuen ohutta spagettia) kanssa lähes jokaisessa amerikanitalialaisessa ravintolassa. Enkelinhiuspasta ei ole oma suosikkini, koska se on niin ohutta, että se usein keitetään ylikypsäksi. Sen suosio perustunee lyhyeen keittoaikaan.

Joskus olen nähnyt Egplant parmesaniin lisättävän lihaa, mutta useimmiten ei. Se onkin usein juustopastan lisäksi ainoa tarjolla oleva kasvisruoka ainakin täällä syvässä etelässä, missä salaattienkin päälle lisätään pekonia. Muistelen lukeneeni, että alkuperäisessä italialaisessa versiossa ei käytetä lihaa. Tämä ohje on todella hyvä resepti, mutta vähärasvaisempi kuin se Eggplant Parmesan, jossa leivitetyt viipaleet paistetaan ennen uuniin laittamista (lopussa ohje myös tähän). Kuvassa on tänään torilta ostamani paikallisella maatilalla kasvatettu upea munakoiso! Voin vakuuttaa, että tuore munakoiso on kertakaikkiaan herkullista.

Eggplant Parmesan, kuudelle (Lähde: Laurel´s Kitchen -keittokirja)

1-2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa, jaettuna eri leivityskippoihin

2 munaa
reilu 0,5 dl maitoa

5-6 dl korppujauhoja
1/4 tl oreganoa
ripaus pippuria

keskikokoinen munakoiso
vähintään 5 dl tomaattikastiketta (kaupan tai katso ohje aiemmasta pinaattilasagnen reseptistä)
reilu desi parmesania

2 1/3 dl mozzarellaa

Laita aineksia kulhoihin seuraavasti:

Kulho 1. vehnäjauhot ja 1/2 tl suolaa
Kulho 2. munat (riko rakenne haarukalla tai vispilällä) ja maito
Kulho 3. korppujauhot, 1/2 tl suolaa ja pippuria ja oreganoa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Leikkaa munakoisot vajaan sentin viipaleiksi. Kasta viipaleet kulhojen seoksiin numerojärjestyksessä. Laita voidellun uunivuoan pohjalle kerroksittain munakoisoja, tomaattikastiketta ja parmesania. Peitä vuoka foliolla ja paista uunissa 30-45 minuuttia tai kunnes keskimmäiset munakoisot tuntuvat haarukalla pehmeiltä. Ota vuoka uunista, lisää mozzarella ja laita takaisin uuniin. Ruoka on valmis, kun juusto on sulaa ja kuplii. Tarjoile spagetin päällä.

Toinen hieman rasvaisempi ja työläämpi tapa tehdä tätä ruokaa:
Suolaa munakoisoviipaleet kevyesti ja anna suolan poistaa nestettä munakoisoista niin kauan kuin sinulla on aikaa (jotkut ohjeet käskevät itkettää munakoisoja jopa tunnin ajan). Huuhtele viipaleet ja kuivaa ne keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla. Kasta ne sitten kulhojen seoksiin ja paista molemmin puolin öljyssä. Jatka sitten kuten edellisessä reseptissä laittamalla ne kerroksittain uunivuokaan kastikkeen ja parmesanin kanssa jne. Paistoaika uunissa on tällöin lyhyempi.