Mikä olisikaan amerikkalaisempaa kuin hyvä kunnon piiras. Suosikkejani ovat mummoankkamaiset syvän etelän tyyliin tehdyt piiraat, kuten esimerkiksi tämä mansikkapiiras. Voisin syödä tätä joka päivä.
1 piiraspohja
1 litra tuoreita mansikoita
2 1/3 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa tms.)
1,75 dl vettä
reilu 1 dl vaahtoutuvaa kermaa
PohjaOlen itse aina käyttänyt USA:ssa pakasteessa myytäviä valmispohjia. Voit varmaankin käyttää myös kaupan muro- tai piirastaikinaa. Bongasin netistä tähän piiraaseen sopivan pohjan reseptin ja käänsin sen. En ole kuitenkaan kokeillut sitä itse.
Reilu 3 dl jauhoa
Reilu 1 dl margariinia
Puoli teelusikallista suolaa
3 rkl jäävettä
Sekoita jauho ja suola kulhossa. Nypi margariini jauhojen joukkoon niin että seoksesta tulee ryynimäistä, kuin taikinan muruja. Varo sekoittamasta liikaa, ettei rasva sula. Taikinasta tulee silloin raskasta.
Sekoita jäävesi joukkoon haarukalla. Taikina saattaa vaikuttaa siltä, että se kaipaisi lisää vettä, mutta se ei kaipaa. Kerää taikinanmurut palloksi ja litistä se kymmenen sentin levyksi. Kääri muoviin ja pidä jääkaapissa noin puoli tuntia.
Kun otat taikinan jääkaapista anna sen seistä hetki jos se on liian kylmää käsiteltäväksi. Kauli takinaa jauhotetulla kaulimella jauhotetulla alustalla. Kaulitse siitä riittävän iso, jotta se täyttää vuoan. Pistele pohja haarukalla ja paista se ilman täytettä noin 220 asteisessa uunissa kullanruskeaksi (noin 15 minuuttia). Jos käytät valmistaikinaa, noudata pakkauksen ohjeita.
Järjestele vähän yli puolet mansikoista valmiiksi paistetun ja jäähdytetyn piiraspohjan pohjalle.
Muussaa loput mansikat ja laita ne sokerin kanssa kattilaan. Käännä levy keskilämmölle ja kiehauta koko ajan sekoittaen.
Sekoita maissijauho ja vesi pienessä kipossa. Lisää seos vähitellen sekoittaen mansikkaseokseen. Hauduta pienellä lämmöllä, kunnes seos on paksuuntunut. Kaada seos piirasvuokaan marjojen päälle.
Jäähdytä piirasta muutama tunti jääkaapissa. Vaahdota kerma ja levitä se piiraan päälle. Nauti heti ja syö kaikki, piiras ei ole enää yhtä hyvää huomenna.