30.1.2010

Vihreää smoothieta kevättunnelmissa

 
Ilonan kesäsalaatti sai minutkin kevätmielelle, vaikka täällä eteläisessä Kaliforniassa ei koskaan kauhean talvista ole ollutkaan. Santa Monican rannalla olimme laskiaistiistainakin paistattelemassa päivää. Tuntuu, että vuodenajat ovat kuitenkin ohjelmoituna sisälleni ja odotan vuodenaikojen vaihtumista kuten ennenkin. Kevään odotukseni inspiroi ostamaan Wholefoods Marketista tarjousnarsisseja ja valmistamaan vihreää smoothieta. Juoman vihreys voi pelottaa, mutta smoothie on lähes kermainen, joskin kirpeä ja ihanasti vaahtoava tehosekoittimen jäljiltä. Ainekset ja määrät ovat melko vapaita ja maun mukaan sovellettavissa.

Vihreä smoothie

Pussillinen/nippu tuoretta pinaattia
2-3 limen mehu (tai koko hedelmät kuorittuina)
1-2 vihreää omenaa lohkottuina (jos haluat vähemmän kirpeää, käytä makeampia omenia)

Hienonna ainekset monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa vaahtoavaksi juomaksi. Tarjoa heti, huomasin että smoothien maku ja väri alkaa muuttua tunkkaiseksi jonkin ajan kuluttua.

29.1.2010

Ruokaisa salaatti, yrttiöljy ja parmesantahna



Kuulkaapas, nyt on aika kaivaa arkistojen kätköistä viimekesäinen kuva. Ehkä se tuo hieman toivoa siihen, että tämä talvi loppuu aikanaan. Ja eihän salaatti ole talvella ollenkaan huono vaihtoehto. Tee se juureksista.

Kuvan kesäinen salaatti koostui erilaisista salaatinlehdistä, kikherneistä, kevyesti keitetyistä porkkanoista, kirsikkatomaateista, retiiseistä, tankoparsasta ja avokadosta. Tähänhän voi tietysti laittaa mitä tahansa, marinoituja punajuuria, vihreitä papuja, mitä tahansa keksiikin.

Kikherneet ja porkkanat on kieritelty yrttiöljyssä, joka valmistuu sekoittamalla tehosekoittimessa muutama iso kourallinen tuoreita yrttejä (tässä muistaakseni lehtipersiljaa ja basilikaa), noin desi oliiviöljyä ja vähän suolaa.

Kastikkeksi tein parmesaanitahnan Karolina Sparringin Kunnon salaatti -kirjasta. Ohje on pakko jakaa tässä, sillä se oli menestys:

Parmesantahna

1 dl vispattua ranskankermaa
2 dl karkeaksi raastettua parmesania
mustapippuria myllystä

Sekoita ja siinä se.

7.10.2009

Parasta nyt, Hakaniemi

No niin, kesä on hoidettu, lapsi saatettu päiväkotiin, flunssat sairastettu ja työt taas aloitettu. Syksyn blogielämä saa minun osaltani alkaa Parasta nyt -postauksella ja pian on tulossa reseptejäkin. Olkaa hyvä, Parasta nyt Hakaniemi spesiaali! Tämä on omistettu kaikille ei-helsinkiläisille lukijoillemme.


Kuva Soppakeittiö

Legendaarinen Soppakeittiö Hakaniemen hallissa on aina täynnä, mutta odottelu kannattaa.


Kuva Deli Deli

Ranskalaisessa herkkukauppa Deli Delissä tuotteiden pakkaukset kilpailevat niiden makujen kanssa.

Hallissa on myös luomupuoti Satumarja, Lentävän lehmän juustoliike, perjantaisushimme luottokauppias Töölön kala, laajan valikoiman leipomoja ja se yksi herkkukauppa hallin keskivaiheilla, melkein Lentävää lehmää vastapäätä. Muistaako kukaan sen nimeä? Sinne oli juuri tullut myyntiin mahtavan näköisiä juures- ja hedelmälastuja. Hallia ei voi kylliksi ylistää.

Hakaniemen tori on kesällä vanhempien kalliolaisten olohuone. Osta tuoreita vihanneksia, yrttejä ja kukkia parvekkeelle ja villasukat ihanilta eläkeläisnaisilta. Älä unohda munkkikahveja. (No, et tietenkään unohda.) Joka kuun ensimmäinen sunnuntai torilla järjestetään markkinat.


Kuva Silvoplee

Torilta suuntaa Toiselle linjalle, josta löytyvät luomukauppa Ekolo
(Ekolosta saa muuten tilata viikottaisen luomukorin vihanneksia ja hedelmiä) ja elävän ravinnon Silvoplee.

Ja jos saan laajentaa Hakaniemi spesiaaliani vielä Kolmannelle linjalle, en voi olla mainitsematta thairavintola Lemon Grassia (Kolmas linja 12). En muista, milloin olisin viimeksi Suomessa saanut lounasrahoilleni samalla tavalla vastinetta. Lounaan hintaan kuuluu alkukeitto, pääruoka kolmesta vaihtoehdosta ja pieni jälkiruoka. Ruoka on herkullista ja todella tuoreen makuista, ja tarjoilu toimii tehokkaasti, vaikka pieni paikka on aina tupaten täynnä.

2.10.2009

Amerikkalaiset klassikot: Grilled cheese sandwich ja variaatioita



Varoitus! Tämä ruoka ei ole terveellistä nähnytkään! Liiallinen kulutus voi johtaa sydänkohtaukseen! (Amerikkalaiset ovat kuuluisia oikeusjuttujen pelossa tuotteisiin liimattavista varoitusteksteistä. Lue hauskoja varoituksia Wacky Warnings -sivuilta.)

Grillattu tai paistettu juustoleipä on kaikessa yksinkertaisuudessaan amerikkalainen klassikko. Lapseni rakastaa sulan juuston ja rapean leivän yhdistelmää, jota myydään jokaisessa kunnon amerikkalaisessa ravintolassa. Viisi dollaria leipäpalasta ja juustosta on aika paljon, joten päätin ryhtyä valmistamaan niitä kotona. Luulisi, että grilled cheese sandwichin tekemiseen ei reseptiä tarvita, mutta muutaman kärventyneen yrityksen jälkeen ryhdyin tutkimaan netistä niksejä tämän gourmetruoan valmistukseen. Tässä yksi tapa, joka on nyt vakiintunut meidän perheen suosikiksi.

Perusohje:

2 viipaletta paahtoleipää (käytän itse vain kokojyväleipää luodakseni illuusion terveellisyydestä)
2 viipaletta cheddar-juustoa
1-2 rkl voita



Laita paistinpannu (mielellään valurautainen) lämpenemään keskilämmölle. Opin kantapään kautta, että jos pannu on liian kuuma, leipä palaa ennen kuin juusto on sulanut ja tuloksena on hyvin surullinen juustoleipä. Sulata pannussa puolet voista. Laita juusto leipäviipaleiden väliin ja nosta se pannulle. Painele leipää paistinlastalla.



Kun leipä on ruskistunut, käännä se. Ennen kuin lasket leivän takaisin pannuun, lisää loppu voi ja anna sen sulaa. Leipä on valmis kun se on kullanruskea.



Vähän terveellisempiin variaatioihin voit lisätä ohuita tomaattiviipaleita, paahdettua paprikaa, paistettuja sieniä, erilaisia juustoja, sipulia tai oikeastaan ihan mitä vaan.

Onko joku amerikkalainen klassikkoruoka, jonka valmistuksen haluat oppia? Laita viestiä kommenttikenttään tai essujalusikka@gmail.com. Valitsen ehdotuksista kiinnostavimmat ja raportoin kokeiluistani blogissa.

7.8.2009

Nälkäpäivän herkkuhaaste.



Muistan jo lapsuudesta Nälkäpäivän, jolloin syötiin vähemmän ja säästyneet rahat saattoi lahjoittaa niille, joilla ei ole ruokaa.

Operaatio Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys. Kolmena päivänä syyskuussa kerätään varoja järjestön katastrofirahastoon. Rahastoon kerätyillä varoilla autetaan heitä, jotka apua kulloinkin eniten tarvitsevat.

Haastamme sinut kutsumaan ystäväsi kylään ja kokkaamaan nälkäpäivän reseptejä. Edullisesta ruoasta säästyvät rahat voitte lahjoittaa Operaatio Nälkäpäiväkeräykseen 17.–19. syyskuuta. Näin ruokaa saadaan myös siellä, missä sitä kipeimmin tarvitaan. Haastamme myös muut blogistit mainostamaan Operaatio Nälkäpäivän reseptejä.

Resepteissä on käytetty samoja ruoka-aineita, joita Punainen Risti jakaa katastrofien uhreille ruoka-apuna.

Valkopapu-kasvisletut

2,5 dl valkopapuja
3 perunaa
2,5 dl herneitä
1 dl pinaattia
3 sipulia
3 kananmunaa
2 dl spelttijauhoa
2 dl maitoa tai kasvislientä
1 tl suolaa
1 rkl tilliä
1 rkl öljyä
mustapippuria, muskottia
öljyä paistamiseen

Valkopavut huuhdotaan ja liotetaan yön yli, noin kymmenen tuntia. Papuja keitetään noin tunnin, 1 osa papuja 2 osaa vettä. Liotusvettä ei käytetä keittämiseen. Kuoritut keitetyt perunat, sulatetut herneet ja sipuli jauhetaan monitoimikoneella. Lisätään joukkoon pavut, hienonnettu pinaatti, maito, kananmunat ja mausteet. Jos seos tuntuu liian paksulta, lisätään nestettä. Sekoitetaan. Paistetaan paistinpannulla letuiksi. Tarjotaan puolukan kera. Ohjeesta tulee noin 20 lettua.

Soija-juurespata

500 g porkkanaa
250 g palsternakkaa
100 g purjosipuli
200 g selleriä
800 g punajuurta
8 dl vettä
1 tl rosmariini
1 tl kirveliä
2 rkl soijakastiketta
2 tl kasvisliemijauhetta
1 rkl hunajaa (vegaani voi korvata hunajan muulla makeuttajalla, toim. huom.)
1 tl inkivääri, tuore, raastettuna
2,5 dl soijarouhetta
1 rkl öljyä

Kuori juurekset ja paloittele lohkoiksi. Laita punajuuret ja porkkanat uunivuokaan ja lisää vesi ja mausteet. Anna hautua 180 asteisessa uunissa 20 minuuttia. Lisää loput juurekset ja purjosipuli. Anna hautua noin 40 minuuttia ja lisää soijarouhe. Kääntele hyvin ja anna olla uunissa vielä viisi minuuttia. Lisäkkeeksi voit keittää täysjyväriisiä. Ohjeesta tulee 8 annosta.

Punajuuri-perunasosekeitto

1 kg punajuuria
800 g perunoita
300 g porkkanoita
100 g punasipulia
2,5 l vettä
1 rkl kasvisliemijauhetta
1 tl rosmariinia
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
2 dl kevytkermaa tai soijakermaa

Kuori juurekset. Laita punajuuret ensin kiehumaan. Lisää porkkanat, perunat ja punasipuli ja keitä kypsäksi. Soseuta keitto ja lisää kasvisliemijauhe, suola ja mausteet. Lisää kevyt ruokakerma tai soijakerma. Tarkista maku. Annoksia tulee 8–10.

Omenapiirakka

6 dl piimää
3 dl sokeria
1,5 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja
3,5 dl spelttijauhoja
1,5 dl öljyä
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Piirakan pinnalle:
600 g omenakuutioita
1,5 rkl kanelia
1,5 rkl sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää piimään kuivat aineet hyvin sekoittaen.
Laita taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Kuori ja kuutioi tai lohko omenat. Laita omenat piirakan pinnalle. Lisää omenoiden päälle kaneli ja sokeri. Paista 180 asteessa noin 30 minuuttia.

Toim. huom. taas: vegaanisen piirakkareseptin löydät muuten esimerkiksi täältä.

20.7.2009

Watercourse Foods - Denver, Colorado



Ajoimme Los Angelesista Denveriin, Coloradoon Nevadan, Arizonan ja Utahin mykistävien maisemien läpi. Ajo suuntaansa kesti ilman pysähdyksiä noin 14 tuntia. Taitoimme sen useammassa erässä ja kävimme kevyesti patikoimassa ja katsomassa maisemia matkan varrella.





Käytän matkoilla aina Happy Cow -sivustoa. Siellä on ravintola-arvioita kasvisravintoloista ympäri maailman. IPhonen kanssa elämä on muuttunut yhä helpommaksi, kun voin missä tahansa nälän yllättäessä etsiä lähimmän kasvisravintolan ja puhelin vielä neuvoo perille määränpäähän sisäänrakennetun navigaattorin avulla.

Denverissä katsastin taas Iloisen Lehmän ja löysin hyvät arviot saaneen Watercourse Foods -ravintolan. Suunnistimme sinne modernin taiteen museon jälkeen.

Jos koskaan käyt Denverissä, käy Watercourse Foodsissa, se oli erinomainen. Palvelu oli sopivan ystävällistä (sanon "sopivan" siksi, että se ei ollut amerikkalaisessa mittakaavassa liiallisen makeilevaa, mutta silti tarpeeksi kohteliaan kunnioittavaa, että tunsimme olomme tärkeiksi asiakkaiksi). Ruokien valinta kattavalta listalta oli vaikeaa ja tarjoilija kertoi mielellään ruoista ja teki suosituksia, jotka osoittautuivat hyviksi.

Ravintola oli lapsiystävällinen. Lapsille oli monta ruokavaihtoehtoa ja tarjolla soijasta tehdyt väriliidut ja värityskuvia.

Tarjoilijan suosituksesta otin "Marco platen", joka sisälsi rapeaksi grillattua tofua appelsiini-inkiväärikastikkeella, kokojyväriisiä, höyrytettyä vihreää lehtevää vihannesta (chard), jota sanakirjani ei tunne, merilevää ja mausteista säilöttyä kaalia. Ruoka oli tosi maukasta ja siitä tuli hyvä olo. Jälkiruoaksi otin porkkanakakkua ja piparminttuteetä. Kakkupala oli niin iso, että sitä riitti jaettavaksi muillekin.



Mieheni söi "Monti pastan", jossa oli penne pastan kera oliiviöljyssä paistettua valkosipulia ja salottisipulia, portobelloja, artisokan sydämiä, parsakaalia ja brietä. Pasta sai myös hyvät arviot syöjältään.

Äitini valitsi päivän keiton ja kaksivuotias poikani spagetin tomaattikastikkeella. Spagetti oli ilmeisen hyvää, sillä poikani söi nopeaan tahtiin ja pisti sen jälkeen päänsä selkäni ja istuimen väliin ja nukahti.



13.7.2009

Ruokataivaassa palmujen siimeksessä


Muutimme Louisianan cajun-ruokakulttuurista kesäkuussa kalifornialaiskeittiön vaikutuspiiriin aurinkoiseen Los Angelesiin. Voitte kuvitella, että tämä on kulinaristin ja luomuintoilijan taivas verrattuna syvän etelän tuppukylään, missä lähes kaikki paistettiin sian ihrassa. Asumme nyt kerrostalossa Los Angelesin ulkopuolella sijaitsevan Pasadenan vanhan kaupungin tuntumassa ja vain parin korttelin päässä ravintolakadusta ja kävelymatkan päässä ruokakaupoista, joissa ainakin näin äkkiseltään tuntuu olevan tarjolla Ihan Mitä Vaan.

Louisianassa en kasvissyöjänä - New Orleansia lukuunottamatta - pahimmillaan ravintoloissa syönyt muuta kuin pitsaa ja juustopastaa tai uuniperunaa ja salaattia (pyynnöllä jättää päälle ripotellut pekoninpalat pois). Täällä on aivan uudet sävelet. Olemme jo herkutelleet raikkailla kasvisruoilla ykkössuosikin paikan heti sydämessäni lunastaneessa thai-ravintolassa (Cafe Linda's), ihan uudenlaisilla tuttavuuksilla brasilialaisessa ravintolassa (unohdin jo nimen) ja avokado-kasvishampurilaisilla lähidinerissa (Russel's, 30 N Fair Oaks Ave, Pasadena, California). Kävelymatkan päässä on tiibetiläisravintola, intialaisia ravintoloita, sushipaikkoja, tapasravintola, vegaaniravintola ja lukuisia ruokakauppoja (mm. Wholefoods Market ja Trader Joe's), joiden luomu-, herkku- ja viinivalikoimat saivat minut kyynelehtimään liikutuksesta ensikäynnillä.

Tuoreita paikallisesti tuotettuja luomuhedelmiä ja -vihanneksia on todella hyvin tarjolla ja ne ovat suussasulavan herkullisia. En ole tainnut koskaan syödä niin makeita marjoja ja hedelmiä kuin tänä kesänä uudessa kodissamme.

Kävimme myös roadtripillä Coloradossa, postaus denveriläisravintolasta tulossa pian!

2.6.2009

Parasta nyt



Jokaisen kahvinystävän ja -tuntijan tien tulisi viedä Kaffecentraleniin. Myynnissä kahvikoneita, papuja, kuppeja ja Helsingin parhaat ja edullisimmat erikoiskahvit.



Clipperin luomulakritsatee on uusi suosikkini. Pusseissa on vain lakritsanjuurta, jonka maku on luonnostaan makea.


Kuva: Dear Ada

Natalia Lahdenmäen keramiikkaa voi ihailla ainakin Design Forum Shopissa, Galleria Norsun kaupassa ja vielä lauantaihin 6.6. asti Stockmannilla Sprouts-myyntinäyttelyssä.


22.5.2009

Mojito, varma kesän merkki


Mojito on yksi parhaista ja raikkaimmista kesädrinkeistä. Se on myös varma kesän merkki meidän perheessämme, ja kesällä tarkoitan tässä sitä hetkeä, jolloin vanhempieni terassilla tarkenee hytistä jossain talvitakkia vähemmässä varustuksessa ilman että sormet jäätyvät kiinni huurteiseen lasiin.

Mojito valmistuu näin:

ota korkea lasi, lime, kourallinen tuoretta minttua, ruokosokeria maun mukaan, jäämurskaa, 4 cl vaaleaa rommia ja soodavettä. Pilko lime lohkoiksi ja laita se lasiin mintun ja sokerin kera. Murskaa limeä, mintunlehtiä ja sokeria vaikka puukauhan varrella, jotta saat limestä mehua ja mintusta makua irti ja sokerin sulamaan. Lisää rommi, runsaasti jäämurskaa ja täytä lasi vielä soodavedellä.

18.5.2009

Muovailuvahaa

 

Teimme tänään muovailuvahaa. Käytin karamellivärin sijaan ohjeessa kirkkaanväristä ja keinotekoisen tuoksuista Kool-Aid lasten juomaa (jota en kyllä juottaisi lapselleni koskaan, mutta soveltuu hyvin monenlaiseen värjäykseen). Luonnollisena karamellivärinä voit käyttää esimerkiksi punajuuren tai pinaatin keitinlientä (korvaa sillä reseptissä vesi ja karamelliväri). Cream of tartar (en oikein tiedä mitä se on suomeksi) parantaa muovailuvahan koostumusta, muttei ole täysin välttämätön.

Muovailuvaha

2 1/3 dl vehnäjauhoja
2 1/3 dl lämmintä vettä
(2 tl cream of tartaria, mitä sitten lieneekään suomeksi)
1 tl ruokaöljyä
0,6 dl suolaa
karamelliväriä

Sekoita kaikki ainekset yhteen, lämmitä kattilassa koko ajan sekoittaen keskilämmöllä kunnes seos sakenee. Anna jäähtyä ja muovailuvaha on valmis käytettäväksi. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa ja muovaile uudelleen ja uudelleen. Ei silti ehkä säily yhtä kauan kuin kaupan muovailuvahat.

27.4.2009

Parasta nyt



Kahvila/deli enjoy.itissä saa mahtavaa aamiaista pitkin päivää. Vaihtoehtoina ovat tuore hedelmäsalaatti luonnonjugurtilla + tee/cafe au lait tai puuro ananashillolla, täysjyväcroissant + tee/cafe au lait viiden euron hintaan! Kahvilan valikoima on muutenkin virkistävä poikkeus kaupungin kahviloiden joukossa.



Hellyyttävät ja minimalistiäidin silmää mielyttävät lasten pandateekupit Tokiokanista.


Kuva: The Metropolitan Museum of Art

Kubismi ei aina ihan onnistuneesti siirtynyt taideteollisuuteen ja arkkitehtuuriin, mutta tuloksia voi nähdä kiinnostavassa näyttelyssä Amos Andersonin taidemuseossa. Näyttely päättyy 4.5.

19.4.2009

Tosi hyvä kasvislasagne


Ystäväni sai juuri vauvan ja päätin antaa heille lahjaksi illallisen kotiinkuljetettuna. Kysyin, mitä he haluaisivat syödä ja he pyysivät minun erikoisuuttani. En tiedä onko minulla varsinaista "erikoisuutta", mutta päätin tehdä kasvislasagnea. Olen vuosien varrella kehitellyt kasvislasagnereseptin, jota kasviksiin epäluuloisesti suhtautuvat lihansyöjätkin syövät mielellään. En yleensä mittaa, joten maistele matkan varrella ja lisää mitä makunystyrät vaativat.

Maanmainio kasvislasagne

Lasagnelevyjä (itse käytän lähes aina kokojyvää, se maistuu mielestäni paremmalta)
Juustoraastetta

Tomaattikastike:

oliiviöljyä
1-2 valkosipulin kynttä
pari desiä tummaa soijarouhetta
(muutamia kuivia soijapaloja sekaan)
soijakastiketta
1-2 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
kourallinen sieniä (herkkusieniä, mieluiten tuoreita ja sieniaikaan olen käyttänyt kantarellejä tai tattejakin)
1 tlk kidneypapuja tai ruskeita papuja
1-2 tlk tomaattimurskaa
1 dl pakasteherneitä
1 kasvisliemikuutio ja / tai suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
oreganoa
basilikaa
1 prk smetanaa

Laita soijarouhe likoamaan soijakastikkeella maustettuun veteen. Kuumenna öljy pannussa keskilämmöllä, kuullota ensin valkosipulit kevyesti ja lisää sitten pieniksi pilkotut porkkanat, kohta pilkotut sienet ja kesäkurpitsa. Valuta soijarouheesta liotusvesi pois ja lisää pannuun. Lisää tomaattimurskaa sen verran, että muodostuu helposti sekoitettava kastike. Anna hautua hetken ja lisää loput ainekset.

Valkokastike:

noin 3-4 kukkuraista ruokalusikallista venhäjauhoja
rasvaa (itse käytän voita ja öljyä sekaisin)
vettä ja maitoa
juustoraastetta
kasvisliemikuutio tai suolaa
ripaus valkopippuria / muskottipähkinää

Yhdistä rasva ja jauhot kattilassa. Lisää rasvaa sen verran, että seoksesta muodostuu helposti sekoitettava tahna. Lisää tilkka vettä ja sitten maitoa, sekoita vispilällä vimmatusti. Anna välillä jauhojen kypsyä ja lisää maitoa, kunnes sopivanpaksuinen kastike on syntynyt. Lisää mausteet ja kourallinen juustoraastetta.

Säädä uuni 175-200 asteeseen, voitele vuoka. Laita hiukan tomaattikastiketta pohjalle ja kerros lasagnelevyjä. Levitä päälle kerros tomaattikastiketta ja ihan hiukan valkokastiketta, sitten taas lasagnelevyjä ja molempia kastikkeita (valkokastiketta vain vähän, säästä suurin osa pinnalle). Laita kerroksia sen verran kuin vuokaan mahtuu ja aineksia piisaa. Koko komeuden päälle levitä loppu valkokastike niin että koko lasagne peittyy ja muhii valkokastikehunnun alla. Päällimmäiseksi ripottele reilusti juustoraastetta. Joskus ripottelen vielä seesaminsiemeniä pinnalle.

Paista uunissa 60-90 minuuttia tai kunnes pinta ruskistunut ja haarukka menee helposti levyjen läpi.

8.4.2009

Kevätrullat ja pähkinädippi


Kevätrullat sopivat mielestäni hyvin kevääseen, varsinkin vietnamilais- tai thaimaalaistyyppiset tuoreet rullat, joita ei paisteta tai keitetä. Idut symboloivat uutta kasvua ja tuoreet vihannekset maistuvat keväältä hampaissa narskuessaan. Lähikaupunkimme vietnamilainen ravintola suljettiin (nyyh!), joten oli pakko opetella tekemään lempiherkkuani itse.

Kevätrullat

Kuorina käytetään ohuita riisipaperikuoria. Ilona sanoi, että niitä saa Helsingissä ainakin Hakaniemen kiinalaismarketista. Kuoret dipataan ennen rullaamista kuumaan veteen, jotta ne pehmenisivät.

Täyte:

1 dl mungpavun ituja (ks. edellinen postaus idätyksestä)
isohko pala kaalia, ohuiksi suikaleiksi pilkottuna
pari desiä keitettyjä riisinuudeleita tai / ja papunuudeleita (bean thread noodles)
kourallinen tuoreita yrttejä (korianteria, basilikaa tai minttua)
kourallinen raastettua porkkanaa
puolikkaan limen mehu
loraus soijakastiketta
hyppysellinen raastettua tuoretta inkivääriä

Voit myös lisätä / korvata aineksia esimerkiksi tofulla ja raastetulla kurkulla. Sekoita täyte kulhossa. Tee yksi rulla kerrallaan. Dipattuasi riisipaperin kuumaan veteen, laita sille pari ruokalusikallista täytettä, käännä toinen reuna täytteen päälle ja sulje päädyt kääntämällä ne juuri kääntämäsi reunan päälle. Rullaa tiukaksi kääröksi.

Pähkinäkastike dippaukseen

1 tl seesamiöljyä tai pähkinäöljyä
1 tl riisiviinietikkaa
2 murskattua valkosipulin kynttä
1/2 limen mehu
1/2 dl vettä
1/2 dl maapähkinävoita (mielellään sellaista kokkareista, tai vaihtoehtoisesti lisää murskattuja paahdettuja maapähkinöitä)
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl hunajaa (tai jotain muuta sokeria, jos haluat vegaanisen)
1 tl murskattuja chilihiutaleita

Määrät ovat vähän sinne päin ja voit hyvin soveltaa reseptiä, se ei ole niin justiinsa. Joissakin resepteissä on myös kookosmaitoa esimerkiksi. Tämä on kooste useammista lukemistani resepteistä ja osa aineksista jäänyt pois, kun niitä ei ollut kaapissa ja on korvattu toisilla sopiviksi katsotuilla.

6.4.2009

Idätystä



Kesän suureelliset parvekeistutussuunnitelmani kariutuivat talomme yllättävään julkisivuremonttiin, mutta idätys onnistuu onneksi sisätiloissakin (jos siis pressun alta pilkottaa edes jonkin verran valoa).

Kokeilin idättämistä taas pitkästä aikaa seuraten oivan Härkäpapua sarvista -kirjan ohjeita. Alfalfan idätys vaatii askartelua, mutta idätys onnistui hyvin. Olen vuosia sitten idättänyt mung-papuja jonkinlaisella purkki ja sukkahousut -menetelmällä, joka ei vaatinut ollenkaan huuhtelua, mutta en millään muista, miten se tapahtui. Onko kukaan teistä kokeillut tätä? Ohjeita idätykseen löytyy vaikkapa täältä ja täältä. Myös Ruohonjuuresta saa ohjeita siementen, papujen ja linssien idätykseen.

Tästä innostuneena ajattelin vielä hakea kaupasta kuivattuja herneitä. Herneenversot ovat herkkua, mutta multa tekee versotuksesta hieman idätystä sotkuisempaa puuhaa.

17.3.2009

Helppoja lounaita lasten kanssa


Lasten kanssa tuntuu joskus, että ruokaa pitää laittaa yhdellä kädellä. Tässä muutamia meidän helppoja lounasreseptejämme, joissa taaperokin voi auttaa ja jotka maistuvat yleensä ainakin meidän kaksivuotiaalle. Lapset voivat auttaa raastamaan varovasti tai levittämään täytettä.

Kerrosvoileivät (tai isot leivät, joiksi poikani niitä kutsuu)

kokojyväpaahtoleipää

Täyte 1
tuorejuustoa (Philadelphia tms.)
raastettua omenaa

Täyte 2
maapähkinävoita (jotkut lastenlääkärit suosittelevat välttämään maapähkinää alle kolmevuotialle, joten voit käyttää, jos saatavilla on myös mantelivoita, cashewpähkinävoita tms.)
ohueksi viipaloituja omena- tai päärynäsiivuja

Raasta tai viipaloi hedelmät. Levitä tuorejuusto tai maapähkinävoi yhdelle leipäviipaleelle, levitä päälle hedelmätäyte ja laita toinen leipäviipale päälle. Leikkaa kerrosvoileipä 2-4 nelikulmioon tai kolmioiksi.

Vinkki: Jos sinulla ei ole tuoreita hedelmiä juuri silloin kotona, voit käyttää myös sokeroimatonta hedelmäsosetta (esim. vauvanruokapurkit) terveellisenä vaihtoehtona hillolle.

Pikapitsa

Pyöreitä rullattavua pitaleipiä (käytin itse kokojyvää) tai miksei Suomessa rieskoja!
Eilisestä tähteeksi jäänyttä munakoisopastakastiketta (tai tomaattimurskaa tai muuta tomaattipastakastiketta)
Juustoraastetta

Levitä pastakastike ja juusto valmiille pitsapohjallesi ja laita mikroon tai uuniin kunnes juusto sulaa.