19.11.2008

Kurpitsaa hardcore eli kurpitsa aasta ööhön


Halloweenina amerikkalaiset koristelevat pihansa ja kotinsa kurpitsoilla ja kurpitsoista kaiverretuilla lyhdyillä. Monet heittävät koristekurpitsat kiitospäivän saapuessa pois ja harva käyttää kaivertamansa kurpitsan sisuksen. Minua rassaa tämä haaskuu ja aloin tutkia, mitä kaikkea kurpitsasta voi tehdä. Ostin pienehkön luomukurpitsan (halkaisija noin 25 senttiä), jota pidimme portaalla koristeena muutaman päivän. Oli kuitenkin niin lämmintä, että otin sen varmuudeksi sisään, ettei se pilaantuisi.

Vaihe 1: Inspiraation etsiminen ja suunnitelman teko

Vaikkei kurpitsamme valtava ollutkaan, siitä riittäisi useampaankin reseptiin. Päätin, että käytämme koko päivän kurpitsan muodomuutokseen ja luvassa oli siis oikea hardcore-kokkauspäivä.

Mitä kaikkea kurpitsasta voisi tehdä? Nettitutkimusteni jälkeen suunnitelmani alkoi hahmottua ja tänä aamuna ryhdyimme kaksivuotiaan poikani kanssa toimeen. Katsoimme inspiraatioksi Muumien Jättikurpitsa-jakson kurpitsan paahtuessa uunissa.

Vaihe 2: Kurpitsan paahtaminen

Pesin kurpitsan ja sivelin sen oliiviöljyllä. Laitoin kurpitsan kokonaisena uuniin suoraan ritilälle ja sen alle uunipellin mahdollisia valuvia nesteitä varten. Onneksi amerikkalaiset uunit ovat isoja! Kurpitsan voi myös tarvittaessa puolittaa ja laittaa uuniin vuoassa leikkuupinta alaspäin (lisää silloin pohjalle myös hiukan vettä). Voit myös kypsentää puolikkaat tai lohkot mikrossa. Katso netistä lisää ohjeita. Paahdoin kokonaista kurpitsaa 200 asteessa noin puolitoista tuntia (ohjeissa sanottiin 60-90 minuuttia) kunnes veitsi upposi siihen kuin sulaan voihin. Nostin kurpitsan jäähtymään ritilöineen hellalle.

Vaihe 3: Kurpitsan käsittely

Kurpitsan jäähdyttyä leikkasin sen veitsellä kahtia. Otin talteen siemenet. Ne ovat TÄYNNÄ ravintoaineita ja sitä paitsi herkullisia paahdettuna ja olisi melkein rikollista heittää ne pois. Ne kannattaa tässä vaiheessa huuhtoa ja poistaa kurpitsan liha ja rihmat niiden ympäriltä. Laita kuivumaan astiaan, leivinpaperille tai käsipyyhkeelle (talouspaperiin ne tarttuvat kuulemma kiinni).

Kaavin kurpitsan kypsän lihan talteen jäätelökauhalla. Soseuta monitoimikoneessa tai kulhossa sauvasekoittimella. Kyseltyäni toisessa blogissani (Living Naturally in Louisiana) kurpitsareseptejä, sain vinkin pakastaa kurpitsasosetta pienissä erissä keittoihin, leipiin ja muihin ruokiin lisäämistä varten. Tein näin.

Vaihe 4: Mausteiset kurpitsasämpylät syntyvät

Olisin halunnut tehdä tyypillistä amerikkalaista kurpitsaleipää, mutta useimmat reseptit olivat leivinjauheella kohotettavia vuokaleipiä ja halusin, että poikani voisi osallistua leipomiseen. Päätin siksi tehdä sämpylöitä. Otin vaikutteita kurpitsaleivän ja suomalaisten kurpitsasämpylöiden ohjeista ja syntyi resepti "Mausteiset kurpitsasämpylät".

4 dl kurpitsasosetta
2 dl porkkanaraastetta
8 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa tai 2 ps kuivahiivaa
3 tl merisuolaa
2 rkl hunajaa
noin 2 l jauhoja (josta minun taikinassani oli n. 1/4 grahamjauhoja, 1/4 kokojyvävehnäjauhoja ja 1/2 valkaisemattomia vehnäjauhoja)
1/4-1/2 tl maustepippuria
1/4-1/2 tl inkivääriä
1/4-1/2 tl kanelia
1/4-1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 dl pähkinöitä (laioin puolet pekaaneja ja puolet saksanpähkinöitä)
(harmittelin jälkikäteen, etten keksinyt laittaa rusinoita, ne olisivat sopineet hyvin)

Säädä uuni 250 asteeseen. Mittaa kulhoon kurpitsa ja porkkana ja vesi. Liuota joukkoon hiiva, lisää suola, hunaja ja mausteet. Lisää jauhoja vähitellen, samalla taikinaa sekoittaen. Alusta löysähkö taikina ja anna sen kohota peitettynä noin puoli tuntia. Kohottamisen jälkeen älä vaivaa tai taputtele taikinaa enää, ilmakuplat tekevät sämpylöistä kuohkeita. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle taikina ja viipaloi se. Taikinasta tulee noin 30 pientä sämpylää. Anna sämpylöiden vielä kohota hetki liinan alla, voitele ne vedellä ja tyrkkää uuniin noin kymmeneksi minuutiksi tai kunnes ne ovat kypsän näköisiä.

Leivonnan jälkeen vaihdoimme kaksivuotiaani vaatteet ja siivosimme keittiön. Miio huomasi, että löysä sämpylätaikina lentää upeasti. Taikina lähtee kaapinovista, lattiasta, pöydiltä ja seinistä parhaiten tuoreeltaan.

Vaihe 5: Paahda kurpitsan siemenet (ja tarvittaessa ota torkut)

Levitä siemenet uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle oliiviöljyä ja kääntele käsin, kunnes siemenet ovat kokonaan öljyssä. Huiski päälle vielä hiukan merisuolaa ja paahda 160 asteisessa uunissa 25 minuuttia (tarkista tilanne ensimmäisten kymmenen minuutin mentyä ja kääntele siemenet). Napsi sellaisenaan.

Tässä vaiheessa pieni apulaiseni väsähti ja meni päiväunille. Kurpitsasosetta oli vielä jäljellä ja siirryin kurpitsapiiraan valmistukseen.

Vaihe 6: Uroteko: Kurpitsapiiras "from the scratch"

Kurpitsapiiras on herkkua. Sitä syödään USA:ssa pekaanipiiraan ja karamellisoidun bataatin lisäksi Kiitospäivänä. Olen tähän mennessä syönyt vain kaupan piiraita, joten odotukseni kotonaleivotusta ("from the scratch", kuten paikalliset sanovat) piiraasta ovat korkealla. En tunne yhtään amerikkalaista, joka olisi tehnyt kurpitsapiiraan käyttämättä valmispohjaa tai kurpitsasosetta säilykepurkista. Koska kurpitsapiiras on minulle uusi tuttavuus, en uskaltanut lähteä sooloilemaan, vaan käytin tätä reseptiä. Siinä on alussa vinkkejä kurpitsan muihin kypsennystapoihin. Reseptin suomennos alla.

Laita uuni lämpenemään 210 asteeseen.

Pohja

3,5 dl kokojyvävehnäjauhoja (voit käyttää myös tavallisia)
2 1/3 dl voita (käytin suolatonta)
vajaa desi jääkylmää vettä

Sekoita jauhot ja voi nyppimällä ja lisää vesi. Laita taikina jääkaappiin siksi aikaa kun valmistelet täytteen.

Täyte

2 1/3 dl sokeria
1,5 tl kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl suolaa
4 munaa
7 dl kurpitsasosetta
5 1/3 dl kermamaitoa tai kuten alkuperäisreseptissä sanotaan "haihdutettua maitoa", "evaporated milk", joka ei tarkoita maitojauhetta, vaan maitoa, joka on haihdutettu puoleen. Se on siis edelleen nestemäistä. Olin unohtanut ostaa sitä kaupasta, joten haihdutin maidon puoleen pienellä lämmöllä isossa paistinpannussa (laaja haihtumispinta-ala). Voit myös sekoittaa maitojauheesta tuhdin seoksen (laita tuplasti enemmän maitojauhetta normaaliin vesimäärään).

Sekoita täytteen ainekset hyvin.

Voitele piirasvuoka. Kaulitse taikina hieman vuokaa suuremmaksi levyksi kahden leivinpaperin välissä ja painele se vuokaan. Kaada täyte vuokaan ja vuoka uuniin. Paista 210 asteessa 15 minuuttia ja laske sen jälkeen lämpötilaa 175 asteeseen. paista vielä 45-60 minuuttia. Piiras on valmis, kun siihen tökkäämäsi veitsi tulee puhtaana ulos.

Tarjoile kermavaahdon kanssa.

Jos makeannälkä ei tällä lähde, tsekkaa myös muut amerikkalaisten piiraiden reseptit!!

9.11.2008

Pinaattijuustopiiras (spanakopita)


Mieheni teki tällaista aivan suussasulavan herkullista spanakopitaa ja kysyin luvan laittaa sen reseptin blogiin. Resepti on kirjattu blogiin hänen avustuksellaan (vain insinööri pystyi toistamaan kaulitsemisohjeet). Alkuperäisessä kreikkalaisessa spanakopitassa käytetään filotaikinaa ja fetajuustoa, tässä versiossa kokojyväjauhoja (kokeilisin myös ruista!) ja raejuustoa (myös ricottajuusto käy).

Spanakopita-piiras (kolmelle)

Täyte

Tuoretta pinaattia (vaikea sanoa määrää, ehkä noin 100 g)
1/4 tl suolaa
3,5 dl raejuustoa
1-2 kananmunaa riippuen koosta

Taikina

Vajaa 3 dl kokojyvävehnäjauhoja (hienoksijauhettua) tai ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
Reilu 1 dl lämmintä vettä

Vajaa desi voisulaa

Mieheni teki piiraan valurautapannuun, mutta voit käyttää myös pannupitsavuokaa tai piirasvuokaa (jonka läpimitta n. 23 cm / 9 tuumaa). Tarvitset myös piirakkapulikan tai kaulimen.

Pese ja kuivaa pinaatti ja hienonna se. Lisää suola ja purista ja rypistele pinaattia. Sekoita kulhossa pinaatti, raejuusto ja munat.

Siivilöi kokojyväjauhosta kovat jyvänosat pois. Sekoita jauhot, suola ja vesi ja alusta kevyesti pehmeäksi taikinaksi.

Jaa taikina kahdeksi palloksi. Tee toisesta hieman toista isompi. Litistä isompi pallo ja kaulitse siitä ympyrän muotoinen levy (läpimitta n. 20 senttiä).



Rullaa taikina kokonaan kaulimen ympärille ja lisää tarvittaessa jauhoa tarttumisen estämiseksi. Pyörittele kaulinta edestakaisin painaen taikinaa ensin keskeltä ja kohti reunaa. Kun pääset reunaan asti, avaa taikina ja kierrä levyä myötäpäivään 1/8 kierrosta. Toista taikinan pyöritysoperaatio. Jatka taikinan pyörittämistä kunnes taikina on 7-8 senttiä vuokaa suurempi ja paperinohut.


Kuva: The New Laurel´s Kitchen

Voitele pannu, laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Pyöritä taikina kaulimen ympärille ja rullaa varovasti auki vuoan päälle. Kaulitse ja rullaa toinen taikinapallo ohueksi.



Täytä pinaatti-juusto täytteellä. Siirrä toinen taikina kanneksi jälleen rullaamalla se kaulimen ympärille. Voitele vastakkaiset taikinan puolet ja käännä taikinan reunat vuoan sisälle. Rypyt kuuluvat asiaan. Kaada loput voisulasta taikinan päälle.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Peitä pyyhkeellä ja anna seistä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoile salaatin kera.

2.11.2008

Nopea soijasuikalecurry

Lähin intialainen ravintolamme on 70 mailin päässä. Intialaisen ruoan kaipuussa olen kehittänyt nopean kermaisen currykastikkeen basmatiriisin kanssa nautittavaksi.

Ainekset:
pari desiä soijasuikaleita (käytin niitä kuivia, joita liotetaan vesitilkassa ennen ruokaan lisäämistä)
1 rkl gheetä (intialainen kirkastettu voi) tai gheen puutteessa tavallista voita (joka ei kyllä ole yhtä hyvää, mutta gheetä voi muuten tehdä itsekin, netistä löytyy varmasti ohjeita)
2-3 rkl mietoa currytahnaa (esim. Rajah Mild Curry Paste, Patak´s Mild Curry Paste)
2-3 rkl tomaattipuretta (myös tomaattimurska käy, laita sitä hieman enemmän ja vähemmän kermaa, tai pilkottuja tuoreita tomaatteja)
1-2 dl kermaa

Laita soijasuikaleet likoamaan kuumaan veteen ja riisi kiehumaan. Sekoita kattilassa ghee ja currytahna. Lisää tomaattipure, kerma ja lopuksi soijasuikaleet. Maistele kastiketta ja lisäile em. ainesosia makusi mukaan, jos kastike tuntuu jotain niistä kaipaavan. Hauduta pienellä lämmöllä kunnes riisi on kypsää.

31.10.2008

Paistettua halloumijuustoa ja avocadoriisiä ja siitä seuranneita seikkailuja



Halloumi ja avocado kuuluvat hemmotteluruokiini, ja tässä avocadon kermaisuus ja halloumin suolaisuus yhdistyvät ihastuttavasti. Käytin ruokaan täysjyväriisiä, joka on mielestäni tavallista maukkaampaa ja antaa annokselle selkärangan. Riisin sekaan voi sekoittaa tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa maun mukaan. Miksei molempiakin. Avocado kannattaa sekoittaa vasta valmiiseen annokseen, ei siis kerralla koko kattilalliseen kuumaa riisiä, koska se tummenee nopeasti.

Halloumia ja avocadoriisiä (2 annosta)

paketti halloumijuustoa
keitettyä (täysjyvä)riisiä
avocado
tuoretta korianteria ja/tai lehtipersiljaa

Keistä riisi ohjeen mukaan. Paista halloumi kuivalla pannulla ruskeaksi molemmilta puolilta. Pilko avocado ja sekoita se hieman jäähtyneeseen riisiin. Lisää riisiin vielä korianteri/persilja.


Tämä ohje poiki vielä tofuvariaation. Halloumin sijaan paistoin pannulla 1/2 teelusikallista tuoretta raastettua inkivääriä, 2 ruokalusikallista seesaminsiemeniä ja suuriksi litteiksi paloiksi leikattua tofua. Kun tofu ruskistui molemmilta puolilta, lisäsin noin 2 ruokalusikallista japanilaista riisiviiniä ja noin 4 ruokalusikallista soijakastiketta. Tarjoile tämäkin avocadoriisin kera. Ohje on kahdelle.


Tofuvariaatio innosti puolestaan kokeilemaan tofun ja avocadon yhdistämistä, ja syntyi seuraava resepti:

Tofua, pinaattia ja avocadoa

paketti tofua
pussillinen tuoretta pinaattia
avocado
1-1½ tl tuoretta raastettua inkivääriä
n. 2 rkl seesaminsiemeniä
soijakastiketta

Leikkaa tofu kuutioiksi ja laita se kulhoon. Lisää joukkoon 1/2 teelusikallista tuoretta inkivääriä ja reilu loraus soijakastiketta sekä vettä niin että tofu peittyy. Anna marinoitua jonkin aikaa ja sekoittele välillä. Älä heitä marinointilientä pois!

Ryöppää pinaatti eli keitä sitä pari minuuttia pienessä määrässä vettä. Kaada vesi pois ja purista vielä liika vesi pinaatista.

Paista pannulla 1/2-1 teelusikallista tuoretta inkivääriä, seesaminsiemenet ja tofupalat, kunnes tofu on ruskistunut molemmilta puolilta. Lisää hieman tofun marinointilientä, ryöpätty pinaatti ja soijakastiketta, jos maku vaatii. Ota pannu liedeltä, siirrä seos tarjoilukulhoon ja sekoita joukkoon paloiteltu avocado. Avocado saattaa tummentua, jos seos on hyvin kuumaa, mutta maku ei siitä kärsi.

8.10.2008

Pekaanipiiras tekee hyvää sielulle



"It may not be good for the body... But it sure is good for the soul..."

- Trip Tucker, Star Trek

Pekaanipähkinöistä ja maissisiirapista tehtyä piirasta pidetään Yhdysvaltojen eteläosille tyypillisenä ruokana. Sitä syödään usein kiitospäivänä ja jouluna. Tarina kertoo, että Ranskan vielä omistaessa Louisianan, ranskalaiset uudisraivaajat New Orleansissa kehittivät pekaanipiiraan.

Täällä Louisianassa pekaanipuita kasvaa joka puolella. Pihallamme on yksi ja kotikatumme varressa toinen. Syyskävelyllä voikin siellä täällä poimia pekaaneja suoraan maasta. Kun pekaanit kypsyvät, niitä myydään niin ruokakaupoissa kuin tienvarsikojuissa.

Pekaanipiiras tunnetaan joskus jopa liian makeana piiraana. Tämä resepti ei ole yhtä makea kuin yleensä, mutta makea silti. Pekaanit laskevat kolesterolia ja ovat muutenkin terveellisiä, joten ehkä se tasoittaa reseptin muiden epäterveellisten ainesten vaikutuksia ;) Ainakin se on melko nopea valmistaa. Valmisteluihin kuluu aikaa noin viisitoista minuuttia ja uunissa piirasta kypsytetään alle tunti.

Pekaanipiiras

Pohja:

6 dl jauhoja
230 g voita
vajaa teelusikallinen suolaa
1 tl sokeria
5-6 tl jääkylmää vettä

Täyte:

2 munaa, rakenne rikottuna
2 1/3 dl vaaleaa (maissi)siirappia
0,6 dl ruskeaa sokeria / fariinisokeria
1 rkl tummaa siirappia (jos sinulla ei ole tummaa ja vaaleaa siirappia, voit varmastikin käyttää vain yhtä sorttia)
2 rkl voisulaa
2 rkl jauhoja
1/4 tl suolaa
1 tl vaniljauutetta (tai vanilliinisokeria)
noin 3 dl pekaanipähkinöitä

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Voitele piirasvuoka.

Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa ja lisää voi sormin nyppimällä niin että taikinasta tulee murumaista, älä sekoita liikaa, ettei käsien lämpö sulata voita. Lisää jäävesi ja sekoita puulastalla niin että taikina tarttuu kökkäreenä lastaan ja pysyy koossa, kun muotoilet siitä pallon. Jos taikina ei pysy koossa, lisää vettä.

Painele taikina vuokaan ja sen reunoille. Levitä pohjalle pekaanipähkinät. Toiset murskaavat ne, mutta itse pidän enemmän kokonaisista pähkinöistä piiraassa. Jotkut myös paahtavat pähkinät ensin.

Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada pekaanien päälle. Voi näyttää siltä, että pähkinöitä on liian vähän täytteeseen verrattuna, mutta ne nousevat paiston aikana piiraan pintaan.

Paista uunissa 45-50 minuuttia. Paistoajan loppupuolella voit tarvittaessa taitella alumiinifoliota reunojen suojaksi, jos ne ruskettuvat liian nopeasti.

Anna piiraan jäähtyä kokonaan ennen kuin tarjoilet sen kermavaahdon kanssa.

30.9.2008

Omenahilloketta ja karamellisoituja pekaaneja



Sain vanhempieni puutarhasta kassikaupalla omenoita, ja herkuttelun, kuivaamisen, pakastamisen ja lukuisten omenapiirakoiden jälkeen piti keksiä jotain uutta. Tämä on todella herkullista vaniljajäätelön kanssa ja nopea valmistaa!

Tarvitset:

omenoita
kanelia
pekaanipähkinöitä
ruokosokeria

Lohko omenat ja höyrytä omenoita tilkassa vettä, kunnes ne pehmenevät ja soseutuvat osittain. Mausta reilusti kanelilla.

Sulata muutama ruokalusikallinen ruokosokeria paistinpannulla ja kierittele hieman pilkotut pekaanipähkinät sulassa sokerissa. Anna pekaanien jäähtyä.

Lisää lämmintä omenahilloketta ja pekaaneja vaniljajäätelön päälle.

25.9.2008

Iltapalaa linsseistä



Tiedätte varmaan tilanteen, jossa iltapalaa olisi saatava ja nopeasti, mutta kaapeissa ei tunnu olevan kertakaikkiaan mitään. Meiltä kaapista löytyy kuitenkin useimmiten linssejä, mausteita ja ruisjauhoja, ja paljon muuta ei tähän reseptiin tarvitakaan. Ruischapatit ovat versio intialaisista chapateista, jotka paistetaan kuivalla pannulla. Leivät voi siis tehdä yhtä hyvin vehnäjauhosta, mutta kokeilin tässä hieman terveellisempää ruisversiota.

Linssihöystö kahdelle

1 dl punaisia linssejä
n. 2.5 dl vettä
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
2-3 tl juustokuminaa
1 tl garam masalaa
kourallinen lehtipersiljaa

Kuullota silputtu valkosipuli ja sipuli. Lisää mausteet ja linssit ja pyörittele niitä hetki kattilassa. Lisää vesi ja keitä linssejä, kunnes ne ovat pehmeitä (n. 10 minuuttia). Mitä kauemmin jaksat antaa muhennoksen hautua, sitä maukkaampaa se on. Lisää lopuksi vielä persilja.

Ruischapatit (2 isoa mutta ohutta)

1 dl ruisjauhoja
sopivasti vettä
ripaus suolaa

Lisää ruisjauhoihin ja suolaan sen verran vettä että saat taikinamaisen massan. Kaulitse tai painele jauhoisilla käsillä taikina kahdeksi ohueksi kiekoksi (Ajattele karjalanpiirakoita. Ruistaikina on hajoavaa mutta kaulimista voi kokeilla myös tuorekelmun sisällä). Paista kuumalla, kuivalla pannulla molemmilta puolilta. Leipä alkaa kupruilla kypsyessään.

22.9.2008

Kesäkurpitsaveneet


Yritin markkinoida täytettyjä kesäkurpitsoja lapselleni veneinä, mutta juoneni ei onnistunut häivyttämään epäluuloja. Meistä aikuisista ne olivat kuitenkin hyviä. Tein täytettyjä kesäkurpitsoja ensimmäisen kerran yläasteen kotitaloustunnilla ja olen tuolloin ruutuvihkoon kirjaamastani reseptistä vuosien saatossa kehitellyt omanmakuiseni reseptin. Määrät ovat taas vähän suurpiirteisiä, koska en yleensä niitä mittaa ja olen ne tähän arvioinut. Määriä voi siis muutella tarpeen mukaan.

Täytetyt kesäkurpitsat (2-4 hengelle)

2 keskikokoista kesäkurpitsaa
valkosipulin kynsi
noin 1 dl soijarouhetta
noin 1 dl pilkottuja sieniä
1 pieni porkkana hienoksi raastettuna
loraus ruokaöljyä
loraus soijakastiketta
juustoraastetta
kourallinen sinihomejuustoa murusina
paprikajauhetta, mustapippuria, suolaa, oreganoa ja basilikaa maun mukaan
keitettyä riisiä täytteeseen ja lisäkkeeksi

Laita riisi kiehumaan. Käytän siitä aina kurpitsojen täytteeseen muutaman ruokalusikallisen ja loppuriisi säilyy kannen alla riittävän lämpimänä valmiiden kurpitsaveneiden kera syötäväksi.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Laita soijarouhe likoamaan pieneen määrään lämmintä vettä, lorauta mukaan hiukan soijakastiketta.

Halkaise kurpitsat pituussuunnassa kahtia. Kaiva lusikalla kurpitsojen sisus pois jättäen vähän reunaa veneeseen kuitenkin. Pilko sisus pieneksi. Pilko sienet ja raasta porkkana.

Kuullota valkosipuli öljyssä, lisää sienet, valutettu soijarouhe, kurpitsan sisus ja porkkanaraaste. Paista hetken ajan, mausta ja lisää sinihomejuusto.

Laita kurpitsaveneet uunipellille ja täytä ne. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunissa, kunnes juusto on sulanut hyvin. Tarjoile riisin ja salaatin kanssa.

(Riisin päällä oleva pinaatti oli menossa vanhaksi ja se piti valmistaa tänään. Paistoin sen voinokareessa, lisäsin tilkan vettä ja lusikallisen kermajuustoa, mustapippuria ja muskottipähkinää. Näin sain riisille myös pienen kastikkeen.)

21.9.2008

Helppo suklaavanukas


Rusinapötköt ovat alkaneet kyllästyttää ja olen jo monta päivää himoinnut suklaavanukasta. Suklaavanukkaiden reseptejä löytyy varmaan joka keittokirjasta ja nettikin on niitä pullollaan. Tässä kuitenkin yksi helppo ja hyvä, jota tein tänään. Se oli taivaallisen hyvää JA se valmistui vartissa!

Suklaavanukkaani alkuperäinen resepti on All recipes -sivustolta. Epäilin reseptin kaipaavan lisäsuklaata ja lisäsin ohjeeseen pienen kourallisen suklaisesta sienikeitosta tähteeksi jääneitä suklaarakeita ja vaihdoin tavallisen sokerin ruskeaan. All Recipes -sivuilla voi muuten muuttaa amerikkalaiset mittayksiköt metriseen järjestelmään, mutta usein se antaa määrät grammoina, mikä voi olla vähän hankalaa.

Suklaavanukas (neljälle)

100 g (1,2 dl) ruskeaa sokeria
3 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
hiukan tummaa suklaata pieninä paloina (tai vaihtoehtoisesti lisää kaakaojauhelusikalliset kukkuraisina)
4 rkl maissitärkkelystä
1/8 tl suolaa
6,5 dl maitoa
2 rkl voita
1 tl vaniljauutetta (tai vanilja- tai vanilliinisokeria, en muista missä kaikissa muodoissa vaniljaa Suomessa myydään, itse käytän USA:ssa puhdasta vaniljauutetta)

Sekoita kattilassa sokeri, kaakaojauhe, maissitärkkelys ja suola. Sekoita joukkoon maito. Lämmitä keskilämmöllä kiehuvaksi ja keitä koko ajan sekoittaen kunnes seos on sopivan paksua. Ota kattila levyltä ja sekoita joukkoon vanilja ja voi. Tarjoa lämpimänä tai jäähdytä jääkaapissa jälkiruokakulhoissa ennen tarjoilua.

PS. Suklaan ystävänä rakastat varmasti muuten myös tätä reseptiä:
La Negre

16.9.2008

Bataatteja ja vaahtokarkkeja

Amerikkalaisten suuri juhlapyhä Kiitospäivä on marraskuussa. Koska aiomme paeta Arkansasin vuorille tuolloin, alan laittaa kiitospäivän reseptejä jo nyt. Tässä järkyttävän epäterveellisen, mutta järkyttävän herkullisen ruoan resepti. Tästä ei saa kaunista valokuvaa millään, joten menköön ilman.

Karamellisoitu bataatti

6 isoa bataattia
500 g fariinisokeria
n. 100 g voita
3-4 dl vaahtokarkkeja, täällä käytetään tarkoitukseen sopivia minikokoisia vaahtokarkkeja, mutta isommat silputtuina käyvät hyvin.

Pese ja kuori bataatit. Keitä ne isoina palasina. Lisää keitinveteen himppu suolaa. Keitä kypsiksi ja valuta vesi pois.

Laita perunat uunivuokaan ja levitä sokeri päälle. Lisää voi nokareina.

Paista 20 minuuttia 175 asteessa. Ripottele vaahtokarkit ja tyrkkää takaisin uuniin. Paista (vaikka jälkilämmöllä) kunnes vaahtokarkit ovat saaneet väriä.

Paistos on yksinään vähän äklöä, mutta käy hyvin lisukkeeksi ja miksei vaikkapa vaihtelun vuoksi suomalaiseen joulupöytään laatikoiden rinnalle?

Kunhan pekaanipähkinät kypsyvät, teen pekaanipiirasta, joka on kurpitsapiiraan ohella yleinen Kiitospäivän jälkiruoka.

15.9.2008

Terveellinen välipala: Rusinapötköt evääksi tai hiukopalaksi


Kannan usein mysli- tai muropatukoita mukana retkillä ja ihan arkenakin käsilaukussa siltä varalta, että nälkä yllättää minut tai lapseni. On vaikeaa löytää terveellisiä myslipatukoita, jotka eivät sisältäisi turhaa sokeria. Kokeilin siksi tehdä niitä itse ja ne onnistuivat mielestäni melko hyvin. Ne eivät ole niin makeita kuin kaupoista ostettavat usein ovat, mutta se kai oli päämääränikin. Ensi kerralla laitan makeutukseksi ehkä hiukan xylitol-jauhetta, jota täältä saa luontaistuotekaupasta.

Lainasin reseptin kirjasta Simply Natural Babyfood (Cathe Olson). Itse teen mieluiten koko perheelle samoja ruokia ja olen siksi karttanut tällaisia lastenruokakirjoja, mutta onneksi monet resepteistä on aikuisillekin maistuvia. Tämän kirjan reseptit ovat tosin usein turhankin terveellisen makuisia, mutta joukossa on onnistuneempiakin keitoksia.

Ostin kaikki patukoiden ainekset luomuna, mutta tavallisetkin toki käyvät. Sitruksen kuoren suosittelen kuitenkin raastettavan luomuhedelmästä, koska torjunta-aineet tuppaavat kerääntymään kuoreen.

Myslipatukat

2 1/3 dl graham- tai ohrajauhoja
2 1/3 dl kaurahiutaleita
0,5 tl merisuolaa
0,6 dl ruokaöljyä
2 1/3 dl saksanpähkinöitä
2 1/3 dl rusinoita
2 1/3 dl kuivattuja luumuja
1 rkl raastettua appelsiinin tai sitruunan kuorta
0,8-1,2 dl vettä

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Öljyä neliskanttinen uunivuoka (noin 20 x 20 cm).

Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, suola ja öljy sormin tasaiseksi seokseksi.

Rouhi pähkinät monitoimikoneessa tai osta valmista pähkinärouhetta. Sekoita pähkinät kaurahiutaleseokseen.

Soseuta rusinat ja luumut monitoimikoneessa. Minulla ei ole monitoimikonetta, joten soseutin ne tehosekoittimessa veden kanssa (0,8 dl). Monitoimikoneeseen ei tarvita vettä, voit lisätä sen silloin myöhemmässä vaiheessa.

Sekoita soseutetut hedelmät, appelsiininkuori (ja 0,8 dl vettä, jos et ole käyttänyt sitä jo kuivattujen hedelmien soseutuksessa) kaurahiutale-pähkinäseokseen. Jos seos ei pysy kasassa, lisää vielä loput vedet (kaiken kaikkiaan 1,2 dl).

Painele seos uunivuokaan ja paista uunissa puolisen tuntia. Anna jäähtyä ja leikkaa 16 neliöksi. Säilytä ilmatiiviissä astiassa.

7.9.2008

Hyvästi kesä, tervetuloa syksy eli sano se keitoin


Oma ehdoton kesäkeittoni on ollut gazpacho siitä asti, kun vuosia sitten asuin Espanjassa. Andalusiassa ei ollut epätavallista, että joku vieraista toi illanistujaisiin mukanaan gazpachoa puolentoista litran muovipullossa, joka laitettiin kiertoon. Itse teen keittoa aika klassisella reseptillä, joskin raaka-aineiden määrät saattavat hieman vaihdella ja maku on aina hieman erilainen vuodenajasta ja vihannesten mausta riippuen. Testaile raaka-aineiden määriä, jotta löydät maun, josta pidät eniten ja tiedät tulevaisuudessa, mihin tähdätä. Tämä ei ole turhan tarkkaa.

Gazpacho

5 tomaattia kaltattuina
noin 10 cm pala kurkkua
½ punainen paprika
puolikas valkosipulinkynsi (valkosipulia voi toki lisätä enemmänkin, mutta tarkista ensin maku
varsinkin jos tarjoat keiton saman tien. Maku tasaantuu yön yli jääkaapissa.)
pala vanhaa leipää (tuorekin tietysti käy, mutta keiton ideana on alun perin ollut "mitä
kaapista/kasvimaalta löytyy")
reilu loraus oliiviöljyä ja saman verran balsamiviinietikkaa

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa.

Jos tarjoat keiton heti, lisää siihen vielä jääpaloja, jotta saat siitä tarpeeksi kylmää. Laita keitto muuten jääkaappiin odottamaan. Jos haluat keitosta juotavaa, laita pienempi pala leipää ja mahdollisesti loraus vettä.

Keiton kanssa voi tarjota kurkkukuutioita, leipäkrutonkeja, murennettua keitettyä kananmunaa ja sipulisilppua.


Syksyyn sopii hetkessä valmistuva, höyryävän kuuma misokeitto. Blogimme kaksi vakiolausahdusta tuntuvat olevan "en nyt osaa sanoa raaka-aineiden tarkkoja määriä" ja "tähän voi laittaa melkein mitä vain". No, misoliemeen voi tosiaan laittaa mitä tahansa. Tässä helppo perusmiso.

Helppo misokeitto
kahdelle

5 dl vettä
n. 2 rkl misotahnaa jossa on dashi valmiina (tätä saa Helsingistä ainakin Tokiokanista, ties
vaikka jo marketeistakin. Lisää varovasti ja tarkista makua)
1 tl kuivattua wakamelevää
pala purjoa ohuina suikaleina
pala (pehmeää) tofua kuutioina

Liota levä vedessä ja kaada vesi pois.

Liota misotahna tilkkaan vettä.

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja ota kattila liedeltä. Lisää misotahna sekä purjo, tofu ja levä. Kuumenna keitto mutta älä anna kiehua. Tarjoa riisin kanssa.

31.8.2008

Perunasalaattia hurrikaania odotellessa

Osavaltiossamme Louisianassa on julistettu poikkeustila hurrikaani Gustavin lähestyessä Yhdysvaltain rannikkoa. Huomisen Labor Dayn aktiviteetit on peruttu, mutta tänään uskalletaan vielä varovasti juhlia. Olemme menossa grillijuhliin ja tein sinne viemisiksi suomalais-värimerellisen perunasalaatin ja grillattavaksi mangotofua, jonka reseptin taannoin laitoin blogiin. Valmistin sen viimeksi uunissa, mutta haluan kokeilla sitä myös grillattuna.

En laita perunasalaatin reseptiin määriä, koska lisäsin kaikki ainesosat käsivaralta. Teen perunasalaattia juhliin ja piknikeille usein tähteeksi jääneistä perunoista, jolloin muiden ainesten määrä ja lopullisen salaatin koko riippuu tietenkin siitä paljonko niitä sattuu olemaan. Kastikkeen suhteen ainoa neuvoni on, maistella välillä ja lisätä fiiliksen mukaan sitä mitä makunystyrät kaipaavat.

Perunasalaatti

keitettyjä perunoita kuutioina
suolakurkkua kuutioina
oliiveja
kapriksia
marinoitua fetaa (voit käyttää myös marinoimatonta fetaa, lisää silloin kastikkeeseen yrttejä ja valkosipulia halutessasi lisäämään makua)
(lisään joskus myös tuorekurkkua kuutioina)

kastike:
oliiviöljyä, jos marinointilientä ei ole tarpeeksi
sitruunan mehua
mustapippuria

Pilko perunat hieman lämpiminä, muistelen kuulleeni että kastikkeen maut imeytyvät silloin paremmin. Lisää perunoiden joukkoon kastike ja muut ainekset. Anna maustua jääkaapissa yön yli tai vähintään tunti.

PS. Hurrikaania odotellessa voi siemailla New Orleansin reseptillä tehtyjä Hurrikaani-drinkkejä, resepti löytyy esim. täältä. Mieheni huomautti, että hurrikaanin iskettyä hurrikaani-drinkin siemailu saattaa olla tosin vähän mautonta. Mutta odotellessa se voi keventää tunnelmaa.

28.8.2008

Suklainen sienikeitto



Koti-Suomessa taitaa olla sieniaika. Rakastan sienestämistä, mutta täällä Louisianassa, USA:ssa, emme ole käyneet sienessä sopivan metsän (ja jokamiehenoikeuden) puuttuessa. En tosin tiedä tunnistaisinko täkäläisiä sieniäkään. Ainoat näkemäni sienet kasvavat runsaiden elokuun sateiden villiinnyttäminä pihanurmikollamme.

Sienten kaipuussa tein sienikeittoa. Käytin keittoon herkullisia mutta hintavia portobello-sieniä ja lisänä edullisempia tuoreita herkkusieniä. Jos olisin Suomessa, kokeilisin suomalaisia metsäsieniä.

Suklainen sienikeitto

reilu litra sieniä
4 rkl oliiviöljyä
1,5-2 litraa kasvislientä
30 g tummaa suklaata raastettuna tai hyvin pieninä paloina
pippuria, suolaa ja timjamia (tuoretta jos on) maun mukaan

Öljyä sienet kulhossa ja paista ne uunipellillä 200 asteessa puolisen tuntia. Voit myös paistaa sienet pannussa.

Soseuta sienet kasvisliemen kera tehosekoittimessa (tai sauvasekoittimella suoraan kattilassa, nosta kattila ensin liedeltä). Siirrä sienimassa (takaisin) kattilaan.

Lämmitä seos lähelle kiehumispistettä ja lisää suklaa. Sekoita koko ajan, ettei suklaa pala pohjaan. Keitto on valmista, kun suklaa on kokonaan sulanut ja sekoittunut sienten joukkoon. Lisää mausteet ja tarjoile heti.

Voit halutessasi lisätä keiton päälle lautasella esimerkiksi nokareen kreikkalaista jogurttia tai smetanaa.

24.8.2008

Marinoitu feta


Kuvan purkin vein naapurille. Hän tuo meille aina luomutomaatteja puutarhastaan ja vastaleivottua leipää.

Saksalainen ystäväni täällä USA:ssa tekee aina marinoitua fetaa. Hän käyttää marinointiliemeen oliiviöljyä sekä todella runsaasti kuivattua oreganoa ja murskattua valkosipulia. Kokeilin reseptiä, mutta käytin kuivatun oreganon sijaan tuoretta oreganoa, rosmariinia ja basilikaa puutarhastani.

Marinoitu fetajuusto

fetaa
kuivattua oreganoa / tuoreita yrttejä
oliiviöljyä
valkosipulia

Valuta feta ja pilko kuutioiksi. Sekoita kuutiot kulhossa murskattujen valkosipulin kynsien ja yrttien kanssa. Jos käytät tuoreita yrttejä, pilko ne sekaan esimerkiksi saksilla. Kaada päälle hiukan oliiviöljyä ja anna maustua jääkaapissa ainakin tunnin ajan, mielellään seuraavaan päivään. Voit myös sekoittaa yrtit ja valkosipulin tilkkaan öljyä ja sekoittaa sen juustokuutioiden kanssa.

Jos haluat tehdä isomman satsin kerralla, laita juusto ja mausteet puhtaisiin (mielellään uunissa tai kiehuvassa vedessä desinfioituihin) lasipurkkeihin ja kaada päälle öljyä niin paljon, että juustopalat peittyvät kokonaan. Näin juusto voi säilyä hyvin parikin kuukautta.

Syö marinoitua fetaa sellaisenaan tai lisää salaattiin. Marinoidut fetakuutiot ovat myös mainio lisä seisovaan juhlapöytään.