14.2.2011

Max: Englantilainen aamiainen ja fetapiirakka



Olin hieman epäileväinen, kun kuulin mikroaaltouunista, jossa pystyy muun muassa paistamaan ruokaa pannulla ja tekemään kakkuja. Mutta sunnuntaiaamu kaipasi jotain ekstraa, joten päätin testata englantilaista aamiaista yhdellä pannulla ja mikrossa. Hyvinhän se meni.

Esilämmitin pannua kaksi minuuttia ja laitoin sille tomaatinpuolikkaat ja niille rosmariinia. Paistoin tomaatteja crisp-toiminnolla minuutin ja lisäsin sen jälkeen pavut tomaattikastikkeessa ja kaksi munaa paistumaan. Kaksi minuuttia lisää ja munat olivat täydellisiä ja tomaatit pehmeitä. Rakastan englantilaista aamiaista (tai sen lihatonta versiota), mutta pahimmillaan siihen tarvitaan uuni tomaateille, pannu munille ja kattila pavuille. Hermojen lisäksi säästyi nyt aikaa ja luonnonvaroja.


Saman päivän iltana uteliaisuus mikropiirakkaa kohtaan oli jo sietämätön. Tein simppelin ns. arkipohjan, johon ei tarvitse laittaa sitä nyrkillistä voita.

1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
2 dl spelttijauhoa

Paistoin pohjaa crisp-toiminnolla 6 minuuttia ja lisäsin täytteen:

1 ps pakastepinaattia sulatettuna
1 pkt murenevaa fetaa
1 dl bulgarian jugurttia
2 kananmunaa

Ja paistoin crispillä vielä 10 minuuttia. Et voilà! Saman piirakan voi paistaa uunissa 200 asteessa 30 minuuttia. Ja kiinnostuneille tiedoksi: kuuma pannu poistetaan mikrosta tuolla ekassa kuvassa näkyvällä irtokahvalla.

2 kommenttia:

Kevät kirjoitti...

Hei!

Sekä englantilainen aamiainen että tuo piirakka herättivät kiinnostuksen myös itse laitetta kohtaan. Aikamoinen peli, vaikka itse en ole aikaisemmin pitänytkään mikroaaltouunia varsinaisena ruoanlaittovälineenä, enemmänkin sulatus- ja lämmityslaitteena.
Mukavan vaihtelevia ja kokeilevia reseptejä muutenkin blogissanne
t. Kevät

Aodnait kirjoitti...

Minkälainen mikroaaltouuni mahtaa olla kyseessä? :) Kiinnostaa, koska itsellä on vastaavanlainen (mahdollisesti sama malli?), mutten ikinä ole tullut käyttäneeksi kyseistä toimintoa. Ehkä olisi syytä..? :)