Pahoittelen, mutta tästä ruoasta ei saa herkullisennäköistä kuvaa sitten millään. Lisäsimme myös brokkolia annokseen kuvan ottamisen jälkeen :)Joskus kauan sitten pyysin ehdotuksia lukijoilta, mitä amerikkalaisia reseptejä kaivattaisiin suomennettuna. Joku toivoi makaronia ja juustoa, tätä amerikkalaista klassista lasten (ja aikuisten) suosikkia, nk. lohdutusruokaa (comfort food). Ei erityisen terveellistä, mutta tällaista mättöä. Amerikkalaistunut lapseni on kärttänyt jo pitkään päivälliseksi tätä ruokaa ja annoin lopulta periksi. Tässä ohje. Vinkki: Mitä maukkaampia juustoja, sitä herkullisempi lopputulos. Edamilla tulee edamin makuista.
vettä
2 dl keittämättömiä makaroneja
suolaa
2 rkl voita
500g /5 dl juustoa (juustoja) raasteena
1 tl maizenaa
2 tl jauhoja (käytin itse gluteenitonta jauhoseosta)
2 1/3 dl maitoa
1 tl sitruunamehua
mustapippuria
lisäksi klassisesti voisi laittaa kinkunpaloja tai nakinpaloja tms., me laitoimme höyrytettyä parsakaalia lopuksi sekaan.
Sekoita kulhossa maizena juustoraasteeseen, näin juustosta ei tule liian venyvää.
Keitä makaronit al dente. Valuta vesi huolellisesti. Opin kerran amerikkalaisesta kokkiohjelmasta, että tämän ruoan onnistumisen kannalta on kriittistä, että kaikki vesi on valutettu pois.
Sillä aikaa kun makaronit kypsyvät, valmista valkokastike. Sulata voi kattilassa keskilämmöllä. Vatkaa jauhot voisulan joukkoon. Valuta maitoa seokseen hitaasti, koko ajan sekoittaen paakut välttäen. Juuri ennen makaronien valmistumista lisää juustoraaste, sekoittaen niin vähän kuin mahdollista. Lisää sitruunan mehu ja pippuri. Jätä jälkilämmölle, jos juusto ei ole vielä sulanut kokonaan. Sekoita kastike makaronien kanssa ja tarjoile heti.
3 kommenttia:
Ei se miltä annos näyttää, vaan se miltä maistuu....
Juusto makarooni on helppo ja nopee ja lapset hinkuu lisää!! Muutoinkin kaikki menee kun vaan on mukana makaroonia! :)
Vanha viestiketju, mutta postaan kuitenkin:) Muistaaksen Amerikassa perustaloudessa syötiin Swiss cheese ja American cheese -viipalejuustoja. Mitä tarkoitat noilla "maukkailla" juustoilla? Minä en tiedä muita amerikkalaisia edellämainittujen lisäksi kuin Cheddar- ja Monterey Jack-juustot... Mitä juustoja itse käytit tuossa mac'n'cheese-versiossa? Ja mitkä Suomessa myytävät versiot korvaisivat niitä?
t. Anonyymi Suomesta :)
Heippa! En enää yhtään muista, kun tästä on niin kauan, kun tätä olen tehnyt - maitoallergian vuoksi olemme lopettaneet juustonkäytön - mutta tarkoitin juustoja, joissa voimakkaampi maku, Amerikassa se oli ehkä "sharp cheddar", tai joku tuontijuusto, Suomessa voisi olla vaikka mustaleima emmental (ainoa mikä nyt äkkiseltään vuosien juustottomuuden jälkeen tulee mieleen, sori, enkä osaa varmasti sanoa, sopiiko juuri se). Kirjoita tänne, jos löydöt jonkun hyvän!
Lähetä kommentti