24.8.2008

Marinoitu feta


Kuvan purkin vein naapurille. Hän tuo meille aina luomutomaatteja puutarhastaan ja vastaleivottua leipää.

Saksalainen ystäväni täällä USA:ssa tekee aina marinoitua fetaa. Hän käyttää marinointiliemeen oliiviöljyä sekä todella runsaasti kuivattua oreganoa ja murskattua valkosipulia. Kokeilin reseptiä, mutta käytin kuivatun oreganon sijaan tuoretta oreganoa, rosmariinia ja basilikaa puutarhastani.

Marinoitu fetajuusto

fetaa
kuivattua oreganoa / tuoreita yrttejä
oliiviöljyä
valkosipulia

Valuta feta ja pilko kuutioiksi. Sekoita kuutiot kulhossa murskattujen valkosipulin kynsien ja yrttien kanssa. Jos käytät tuoreita yrttejä, pilko ne sekaan esimerkiksi saksilla. Kaada päälle hiukan oliiviöljyä ja anna maustua jääkaapissa ainakin tunnin ajan, mielellään seuraavaan päivään. Voit myös sekoittaa yrtit ja valkosipulin tilkkaan öljyä ja sekoittaa sen juustokuutioiden kanssa.

Jos haluat tehdä isomman satsin kerralla, laita juusto ja mausteet puhtaisiin (mielellään uunissa tai kiehuvassa vedessä desinfioituihin) lasipurkkeihin ja kaada päälle öljyä niin paljon, että juustopalat peittyvät kokonaan. Näin juusto voi säilyä hyvin parikin kuukautta.

Syö marinoitua fetaa sellaisenaan tai lisää salaattiin. Marinoidut fetakuutiot ovat myös mainio lisä seisovaan juhlapöytään.

2 kommenttia:

E kirjoitti...

Pitääkin kokeilla heti tänään, kuulostaa tosi herkulliselta :)

Sirpa Kaajakari kirjoitti...

Nauti! Tuli reseptiä nyt pitkästä aikaa silmäillessäni mieleen lisäys, että parasta on, jos on mahdollisimman kiinteää, ei kauhean pehmeää fetaa, että palat pysyvät hyvin kasassa eivätkä ole löllöjä.