31.8.2008

Perunasalaattia hurrikaania odotellessa

Osavaltiossamme Louisianassa on julistettu poikkeustila hurrikaani Gustavin lähestyessä Yhdysvaltain rannikkoa. Huomisen Labor Dayn aktiviteetit on peruttu, mutta tänään uskalletaan vielä varovasti juhlia. Olemme menossa grillijuhliin ja tein sinne viemisiksi suomalais-värimerellisen perunasalaatin ja grillattavaksi mangotofua, jonka reseptin taannoin laitoin blogiin. Valmistin sen viimeksi uunissa, mutta haluan kokeilla sitä myös grillattuna.

En laita perunasalaatin reseptiin määriä, koska lisäsin kaikki ainesosat käsivaralta. Teen perunasalaattia juhliin ja piknikeille usein tähteeksi jääneistä perunoista, jolloin muiden ainesten määrä ja lopullisen salaatin koko riippuu tietenkin siitä paljonko niitä sattuu olemaan. Kastikkeen suhteen ainoa neuvoni on, maistella välillä ja lisätä fiiliksen mukaan sitä mitä makunystyrät kaipaavat.

Perunasalaatti

keitettyjä perunoita kuutioina
suolakurkkua kuutioina
oliiveja
kapriksia
marinoitua fetaa (voit käyttää myös marinoimatonta fetaa, lisää silloin kastikkeeseen yrttejä ja valkosipulia halutessasi lisäämään makua)
(lisään joskus myös tuorekurkkua kuutioina)

kastike:
oliiviöljyä, jos marinointilientä ei ole tarpeeksi
sitruunan mehua
mustapippuria

Pilko perunat hieman lämpiminä, muistelen kuulleeni että kastikkeen maut imeytyvät silloin paremmin. Lisää perunoiden joukkoon kastike ja muut ainekset. Anna maustua jääkaapissa yön yli tai vähintään tunti.

PS. Hurrikaania odotellessa voi siemailla New Orleansin reseptillä tehtyjä Hurrikaani-drinkkejä, resepti löytyy esim. täältä. Mieheni huomautti, että hurrikaanin iskettyä hurrikaani-drinkin siemailu saattaa olla tosin vähän mautonta. Mutta odotellessa se voi keventää tunnelmaa.

3 kommenttia:

Sirpa Kaajakari kirjoitti...

Sekä grillattu mangotofu että perunasalaatti saavuttivat amerikkalaisten juhlavieraiden suuren suosion ja reseptejä pyydettiin.

Ilona kirjoitti...

Pitikin juuri laittaa perunasalaatin resepti tänne mutta sä ehdit ensin. Perunasalaatti on mahtava ruoka siitä, että ainoa sääntö on, että siinä on oltava perunaa.

Mm. tällä reseptillä olen tehnyt salaattia vuosikausia. On aika samanlainen sun salaatin kanssa, joten en viitsi omaa postausta siitä kirjoittaa:

Perunasalaatti

perunoita
kurkkua
venäläistä suolakurkkua
omenaa
juustoa kuutioina (fetaa, kermajuustoa, edamia...)
punasipulia (voi jättää poiskin)

Kastikkeeksi riittää oliiviöljy, mausteeksi mustapippuri.

Sirpa Kaajakari kirjoitti...

Mä olen niin nopea :) Kuulostaa hyvältä tuo sinun salaattisi! Täällä edelleen hurrikaania odotellaan, sateet ovat ainakin alkaneet jo meilläkin, vaikkei olla ihan rannikolla.