15.4.2012

Tosi helpot aamiaispullat puolessa tunnissa pöytään

Olen gluteenittomalla ruokavaliolla ollessani kaivannut usein pullaa. Olen löytänyt herkullisia riisijauho- ja tärkkeylyspohjaisia ohjeita. Nyt olemme kuitenkin luopumassa riisistäkin, viimeisestä viljasta ruokavaliossamme, joten korvapuustien teko hankaloituu entisestään. Perheemme on nimittäin siirtymässä GAPS-dieetille lähikuukausina ja olen valmistautunut harjoittelemalla viljattomien ja sokerittomien ruokien tekoa.

Tässä uusin aamupalaherkkumme, viljattomat korvapuustit! Ne eivät sisällä valkoista sokeria ollenkaan. Makeutuksena on hunajaa ja taateleita. Pullat ovat tosi hyviä! Kuvat ja englanninkielinen resepti täällä ja alla käännökseni. Olen käännökseen myös muuttanut suhteita hiukan, koska musta tuntui, että alkuperäisessä ohjeessa oli liikaa nestettä. Kaikki riippuu varmaan siitä, millaista mantelijauhoa sulla on, lisää/vähennä nestettä tarvittaessa.

Kanelipullat (viljaton, gluteeniton, sokeriton, maidoton, munaton, vegaaninen vaihtoehto, GAPS, paleo)
ohje kahdelle pullalle, tuplaa tai triplaa tarvittaessa

1.5 dl mantelijauhoa
2 rkl vettä
1 rkl rouhittuja pellavansiemeniä (tai chia-siemeniä)
1/8 tl ruokasoodaa
1 rkl hunajaa (tai jos haluat vegaanisen, käytä vaahterasiirappia, agavesiirappia tms. nestemäistä makeaa, jota sinulla saatavilla)
1 tl kanelia (ja lisäksi kanelia ripoteltavaksi pullien väliin)
2-3 taatelia (poista siemenet ja leikkaa paloiksi)

Laita uuni päälle (175 astetta). Laita pellille leivinpaperia.

Sekoita rouhitut pellavansiemenet veteen, sekoita ja jätä likoamaan. Tästä tulee kananmunankorvike. Pellavansiemenet voi rouhia esim. kahvimyllyllä. Jos sinulla ei ole mitään millä voit jauhaa siemenet, älä huoli, lisää siemenet kokonaisena vaan ja hyvin menee sittenkin.

Sekoita kuivat aineet. Riko paakut mantelijauhosta. Ostan tosi hienoksi jauhettua mantelijauhoa (kuorituista manteleista), siitä tulee kaikista paras koostumus leivonnaisiin. Voit jauhaa myös itse oman jauhosi kuorituista manteleista esim. kahvimyllyllä tai hyvällä monitoimikoneella. Säilytän mantelijauhoa pakasteessa, se ei säily kovin hyvin huoneenlämmössä.

Sekoita kuivat aineet pellavansiemen-vesi-seokseen haarukalla. Seoksen on tarkoitus olla löysää, mutta muotoiltavaa.

Kostuta kädet ja muotoile löllöstä taikinasta kaksi suorakulmiota pellille. Levitä päälle taatelinpalat ja ripottele kanelia. Kosteilla käsillä nosta taikinaa kapeasta päädystä ja "rullaa" se pötkyläksi korvapuustien tapaan. Taikina on niin pehmeää, että joudut ehkä muotoilemaan sen muotoon. Jos teet taikinasta liian kovaa, pullista tulee kuivia ja kovia eli löllö koostumus on tärkeää.

Paista uunissa 20-25 minuuttia.

Alkuperäisohjeessa oli kuorrutuskin pullille, mutta ne maistuvat tosi hyviltä ilmankin, joten en ole vaivautunut kuorruttamaan.

5 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Löysin tästä uuden mielenkiintoisen blogin seurattavaksi :) Teinpä minäkin jokunen aika sitten viljattoman, sokerittoman jne. suklaakakun. http://veikeaverso.blogspot.com/2012/04/viljaton-ja-sokeriton-suklaakakku.html

Kuulemisiin!

Heleen kirjoitti...

Tyttäreni teki vastikään suklaakakkua Jokakodin ruutukokki-kirjan ohjeeseen perustuen. Siinä näyttää olevan paljon tämän tyylisiä viljattomia ja muutenkin kevennettyjä ohjeita. Gluteenitonta on tullut leivottua paljon, kun ei viitsi tehdä monta eri versiota. Manteli on oikein hyvä leivonnassa.Tätä pitää joskus kokeilla.GAPS dieetti on minulle vieras, pitänee googlettaa:)

Sirpa Kaajakari kirjoitti...

Paula, kakkureseptisi näyttää herkulliselta!
Heleen, en ole kuullutkaan tuosta keittokirjasta. Täytyy katsoa ensi kerralla, kun käydään Suomessa. Meillä oli perheessä ensin vain yksi gluteeniton, mutta tein myös kaikille gluteenitonta helppouden vuoksi ja huomasimme, että gluteeni ei sovi meille kenellekään. Olen tosi kiitollinen lapselleni, joka käytti tietä :)

Unknown kirjoitti...

Itse olen tässä vuosien varrella taistellut kovien mahakipuje kanssa. Viime vuonna niitä sitten selvitettiin tarkemmin, kuikahan monennen kerran. Mitään oikein järkevää ei löytynyt, keliakia testitki näyttivät negatiivistä eli ei ollut sitä. Kuitenkin oireita oli. Lääkäri sitten neuvoi kokeilemaan kuitenkin gluteenitonta ruokaa. Ja sen jälkeen kipuja onkin ollut vähemmän. Olen kokeillut myöhemmikin syödä jotai jossa vehnäjauhoja. Tuloksena on ollut kivut takaisin. Siksi teen paljon itse leipää ja leivonnaisia. Olen huomannut että kaurapitoinen jauhoseos, gluten free flour mix oats, on hyvää pullien ja piirakoiden tekoon. Käytän samoja kaavoja kuin vehnäjauhopitoisessa pullassa. Lisäksi olen vielä lisännyt sitkoainetta varmuudelta. Loppu tulos on aina syötävän hyvää. Kuitenkin uusia ohjeita on aina kiva löytää. Ja tuosta taas löydin yhden. :D

Unknown kirjoitti...

Löytää hyviä uusia ohjeita. Itse syön gluteeitonta ruokaa ihan mahakipujen hillitsimiseksi. Ole laktoositon joka vaikuttaa suomalaisen viljan hajoamiseen. Muuta selitystä lääkärit eivät ole minulle saaneet. Mutta tämä onkin loogista ravinnon hajoamisprosessin ymmärtävänä. Kaura on ainoa ruoka joka tuntuu sopivan. Vanha käsitys että gluteeniton on pahaa, kuivaa ja vähä kuituista on täysin väärässä. Itse teen melkeinpä kaiken leivonnaisen ja leivän. Jauhot ovat muuttuneet paljon, ja itselläni onkin vielä hyvä se että voin syödä kauraa. Olen ihastunut nyt gluteenittomaan kaurajauhoseokseen, gluten free flour mi with oats. Sitä pystyy käyttämään kuin vehnäjauhoja leivonnassa. Siitä olen pullat ja leivät tehnyt, ja pääasiallisesti ovat onnistuneet. Jotenkin koen tattarijauhon pahan makuiseksi, ja siihen toivoisinkin löytäväni jonkin vinkin. Mutta kiva löytää tämä blogisi.