8.4.2009

Kevätrullat ja pähkinädippi


Kevätrullat sopivat mielestäni hyvin kevääseen, varsinkin vietnamilais- tai thaimaalaistyyppiset tuoreet rullat, joita ei paisteta tai keitetä. Idut symboloivat uutta kasvua ja tuoreet vihannekset maistuvat keväältä hampaissa narskuessaan. Lähikaupunkimme vietnamilainen ravintola suljettiin (nyyh!), joten oli pakko opetella tekemään lempiherkkuani itse.

Kevätrullat

Kuorina käytetään ohuita riisipaperikuoria. Ilona sanoi, että niitä saa Helsingissä ainakin Hakaniemen kiinalaismarketista. Kuoret dipataan ennen rullaamista kuumaan veteen, jotta ne pehmenisivät.

Täyte:

1 dl mungpavun ituja (ks. edellinen postaus idätyksestä)
isohko pala kaalia, ohuiksi suikaleiksi pilkottuna
pari desiä keitettyjä riisinuudeleita tai / ja papunuudeleita (bean thread noodles)
kourallinen tuoreita yrttejä (korianteria, basilikaa tai minttua)
kourallinen raastettua porkkanaa
puolikkaan limen mehu
loraus soijakastiketta
hyppysellinen raastettua tuoretta inkivääriä

Voit myös lisätä / korvata aineksia esimerkiksi tofulla ja raastetulla kurkulla. Sekoita täyte kulhossa. Tee yksi rulla kerrallaan. Dipattuasi riisipaperin kuumaan veteen, laita sille pari ruokalusikallista täytettä, käännä toinen reuna täytteen päälle ja sulje päädyt kääntämällä ne juuri kääntämäsi reunan päälle. Rullaa tiukaksi kääröksi.

Pähkinäkastike dippaukseen

1 tl seesamiöljyä tai pähkinäöljyä
1 tl riisiviinietikkaa
2 murskattua valkosipulin kynttä
1/2 limen mehu
1/2 dl vettä
1/2 dl maapähkinävoita (mielellään sellaista kokkareista, tai vaihtoehtoisesti lisää murskattuja paahdettuja maapähkinöitä)
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl hunajaa (tai jotain muuta sokeria, jos haluat vegaanisen)
1 tl murskattuja chilihiutaleita

Määrät ovat vähän sinne päin ja voit hyvin soveltaa reseptiä, se ei ole niin justiinsa. Joissakin resepteissä on myös kookosmaitoa esimerkiksi. Tämä on kooste useammista lukemistani resepteistä ja osa aineksista jäänyt pois, kun niitä ei ollut kaapissa ja on korvattu toisilla sopiviksi katsotuilla.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Suomesta tosiaan saa riisipaperiarkkeja jo useista suuremmista s- ja k-marketeista, ainakin pääkaupunkiseudulla. Kiva ohje, tulikin taas kevätrullahimo :)

Sirpa Kaajakari kirjoitti...

Mahtavaa, kiitos tiedosta! Itse tilasin juuri kolme pakettia isoja arkkeja netistä täällä USA:ssa, hinta oli mainio, 2,75 dollaria paketti! Kiva blogi sulla, kävin katsomassa!

Unknown kirjoitti...

Samoin teillä :)

Hanna Takala kirjoitti...

Vielä kun oikeasti saisi aikaiseksikin tehdä kevätrullia. En voi käsittää miten siihenkin asiaan tarttuminen on niin vaikeaa, etenkin kun se näyttää niin herkulliselta.

Sirpa Kaajakari kirjoitti...

Jams, ne on aika nopeita tehdä eli kääri vaan hihasi! ;)

Elisabet kirjoitti...

Vietnamilaiset kevätrullat ovat kyllä tosi hyviä, minullakin löytyy aika samantapainen resepti, tosiaan lihaisampi versio :) Kastike vaikuttaa tosi hyvältä, tarviikin seuraavan kerran kokeilla!