5.12.2008

Voi ihanuutta! Rosmariini, bataatti ja sinihomejuusto (ja ruokaa naateista)


Ensi kesänä, kun haet torilta niitä nauriinvarsia (ks. aiempi postaus asiasta), kaiva esiin tämä resepti. Voit käyttää naattien sijaan myös pinaattia tai kaalia tai jotakin vastaavaa.

Paahdoin naattien lisäksi uunissa oliiviöljyssä ja puutarhastani kerätyssä rosmariinissa kieriteltyjä bataattisiivuja ja tein niille homejuustodipin. "Yksinkertaista, mutta hyvää", insinöörimieheni totesi insinöörimäiseen tapaansa. Hän on väärässä, se oli pökerryttävän hyvää! Tämä oli kaiken lisäksi todella paljon terveellisempää kuin bataatti vaahtokarkkien kera.

Naattimuhennos (Greens)

Tämä ei varmaan ole mikään tyypillisin Yhdysvaltojen etelän Greens-resepti. Tämä on oma versioni Afrikan mantereella aikanaan syömästäni arkiruoasta.

öljyä
nippu tai pari nauriinvarsia tai jotakin vastaavaa (pinaatti, kaali, lehtikaali)
1-2 tomaattia
valkosipulia
tilkka kasvislientä
pippuria
ripaus chiliä
suolaa, jos kasvisliemessä ei ole
(voit lisätä joukkoon myös papuja, tai vaikka seesaminsiemeniä)

Paista pilkottuja kasviksia öljyssä, lisää kasvislientä ja mausteet ja hauduta, kunnes pehmenneet sopivasti. Tarjoa bataattien tai vaikka riisin kanssa.

Paahdetut rosmariinibataatit

bataatteja
oliiviöljyä
rosmariinia
merisuolaa
pippuria

Leikkaa bataatit veneenmuotoisiksi noin 1-1,5 sentin paksuisiksi pitkiksi siivuiksi. Jos bataatti on kovin iso, voit puolittaa sen pituussuunnassa ensin. Levitä bataattiviipaleet uunipellille, ripottele päälle hiukan oliiviöljyä ja mausteita. Pyörittele niin, että öljyä ja mausteita on joka puolella. Levitä viipaleet mahdollisimman tasaisesti siten etteivät ne makaa toistensa päällä. Paista 250 asteessa noin 30 minuuttia.

Laitoin joukkoon myös ostamieni nauriinnaattien päissä olleet pikkunauriit (ne oikeasti myytiin naatteina, eikä nauriina, nauriit olivat vain bonus!). Voisin kuvitella, että bataattien lisäksi tai sijaan sopivat mitkä tahansa muut juurekset kuten peruna, porkkana, lanttu tai punajuuri.

Sinihomejuustodippi bataateille

Tämä dippi sopii myös tuhdiksi salaatinkastikkeeksi ja miksei uuniperunan täytteeksi.

100 g sinihomejuustoa paloina tai muruina
2 1/3 dl majoneesia (käytin itse vegenaisea)
2 1/3 dl kuohukermaa
2 rkl jotain hyvää etikkaa (käytin itse päärynänmakuista balsamiviinietikkaa, alkuperäisessä ohjeessa ehdotettiin rakuunaetikkaa, tarragon vinegar)
1 rkl suolaa
1/2 tl jauhettua mustapippuria

Alkuperäinen resepti: Food Network

4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Tuo naattiruoka kuulostaa niin hyvältä ja bataatit myös,nam!Täällä aina talvella kasvaa ihan luonnossa vihreitä lehtiä nimeltä mallow, malva suomeksi, ja sitä paistetaan sipulin kanssa ja lopuksi lisätään sitruunamehua, todella hyvää. Odotan,että tulee kunnon sateita niin pääsen niitä poimimaan..

Kokeilin hiuspesua soodalla ja omenaviinietikalla. Todella ihana tulos, pehmeä tukka ja päänahkaa ei kutittanut lainkaan:-)

Ilona kirjoitti...

Tässähän alkaa ensi kesän kohokohdaksi muodostua naatit :)
Sitä odotellessa...

Insanity_ kirjoitti...

Aivan kertakaikkisen upea annos! Todella herkullisen näköistä! :)
Pakko myöntää, että bataatti kuuluu lempparikasviksiin. :P

Sirpa kirjoitti...

Yaelian, kuulostaa ihanteelliselta, että voit kerätä ruokaa luonnosta! Ja hauskaa myös, että sooda ja etikkapesu tuntui hyvältä!

Ilona, joo mietin että olisiko pitänyt säästää tätä postausta kesään asti, mutta en malttanut. Kesällä voidaan kehitellä uusia naattiruokia.

Insanity, bataatti ON ihanaa! Hyvä maku sulla! :)