8.4.2008

Täytetyt pinaatti-porkkanaräiskäleet



Paistoin tänään Miion kanssa lettuja. Laitoimme taikinan joukkoon hienonnettua tuoretta pinaattia sekä tähteeksi jäänyttä porkkana-perunasosetta, jossa oli mukana hiukan murennettua tofua.

Miio seurasi lieden vieressä tuolilla silmä kovana, kun paistoin räiskäleitä. Yksikään lettu ei jäänyt ehjäksi, kun pieni apulaiseni maistoi jokaista.



Lettutaikinasta täytyy tehdä tavallista paksumpaa, jos paistat isolla pannulla ohukaispannun sijaan. Lisää jauhoja myös, jos lisäämäsi vihannessose vetelöittää taikinaa kovasti. Käytin makua tuomaan puoli desilitraa ruisjauhoja.

Taikina

5 dl maitoa
2 kananmunaa
2-4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl öljyä

Lisäksi: keitettyä ja soseutettua porkkanaa ja perunaa (jonka joukossa murennettua tofua), tuoretta pinaattia hienonnettuna

Vatkaa munien rakenne rikki kierrevatkaimella ja lisää muut ainekset. Sekoita joukkoon ensin vähän jauhoja ja lisää tarvittaessa. Jauhot kannattaa lisätä siivilän läpi paakkujen välttämiseksi. Anna taikinan turvota 30-60 minuuttia.

Paista letut rapeiksi pannulla voissa. Valurautapannussa paistuu parhaat letut.

Täytä letut kaapista löytämilläsi sopivilla aineksilla. Me täytimme letut cheddarjuustoraasteella, makeuttamattomalla omenasoseella ja sinimailasen iduilla. Lettujen kera pistelimme luomumansikoita.


3 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Ihana resepti ja tekeminenkin vaikutti aika mukavalta :) Eipä ole tullut mieleen käyttää tofua letuissa, mutta heti tämän luettuani syntyi visio jonkinlaisesta pehmeästä tofusta tehdystä letuntäytteestä, vaikka pinaatin kera...

Sirpa kirjoitti...

täytevisiosi kuulostaa hyvältä! pehmeää silken-tofua oli lettutaikinan seassakin (alunperin tofu oli siis porkkanaperunaseoksen joukossa ja päätyi näin lettutaikinaan).

Sirpa kirjoitti...

laitoin tämän reseptin tänään myös englanninkieliseen blogiini! http://kaikulifestyle.blogspot.com/2009/10/sneaky-veggie-pancakes.html